Pearl Jam Twenty-two

Se oli vuoden 2013 puolella, kun bussipysäkeille tuli mainoksia Robbie Williamsin keikasta Helsingissä seuraavan vuoden toukokuussa. Maanittelin vaimoa hieman, josko oltaisiin menty keikalle kahdestaan. Onhan Robbie mitä mainioin viihdyttäjä. Sitten eräs ystäväni pohti samaista Robbien keikkaa. Kommentoin hänelle, että voisin lähteä tuonne, mutta odotan ensin, mitä Pearl Jam julkistaa kiertueensa suhteen. Julkistus oli odotetunlainen: eivät saavu Suomeen, mutta Tukholmaan tulevat. Viikko juhannuksen jälkeen. No, lähtisiköhän joku kaveriksi? Tiedän yhden varman...

Homma alkoi toden teolla konkretisoitua, kun Laten kautta ilmeni Möksällä olevan lippuja keikalle. Ei muuta kuin piletti plakkariin. Tai siis nykypäivänä meiliin odottamaan printtausta. Pikku hiljaa alkoi myös selvitä matkaan lähtevän porukan koko, keikkakuume tasaisen varmasti koko kevään ajan. Mietin kuumeisesti eri matkustusvaihtoehtoja, mutta päädyin lopulta turvallisimpaan ja halvimpaan vaihtoehtoon eli ryhmämatkaan laivalla mennen tullen.

Päätin tällä kertaa matkustaa bussilla Tre-Hki-Tre, johtuen VR:n hieman kalliimmista lipuista kyseisille matkustuspäiville. Bussi kulkikin hyvin ja nopeasti, kaiken lisäksi lähtöpysäkki oli tuossa naapurissa Pyynikintorin kohdalla. Stadissa olin lounasaikaan ja kiertelin tovin keskustaa ympäri etsiskellen sopivaa ruokapaikkaa. Kävin myös Keltaisessa jäänsärkijässä ja ihastelin ajankohtaan nähden varsin runsasta asiakasmäärää. Onneksi sentään jossain levykaupassa riittää kävijöitä. Moni näistä myös osti jotain mukaansa. Itse jätin Pelle Miljoonan levyt tällä kertaa vielä hyllyyn.

Murkinoin niinkin fiksussa paikassa kuin Eerikin Pippurissa Forumin yläkerroksessa. Vieressä olisi ollut vaikka mitä lihapullabuffettia jne, mutta jostain syystä jämähdin EP:n pöytään lohirullalle ja ranskalaisille.

Odottelin sitten kaveria saapuvaksi keskustaan ja menin sillä välin kuvaamaan yhden patsaan postitalon sisällä ja päädyin kirjastoon. Siellä onnistuin lataamaan hetken aikaa kännykkään lisää virtaa. Samalla luin Pearl Jam Twenty -kirjaa. Vaikutti erittäin hyvältä, täytyy hommata omaan hyllyyn.

Tää kirja pitää hommata omaan hyllyyn!

Sain lopulta yhteyden matkaseuralaiseen. Janne kertoi olevansa Vltavassa, jonne suuntasin, vaikka olin jo melkein puolimatkassa Viking Linen terminaaliin. Tshekkiläisravintolaan saapuikin useampi seurueeseemme kuulunut, moni nautti pientä välipalaa makkaroiden muodossa, vielä useampi otti oluen jos toisenkin.

Kuulumisien vaihtamisen jälkeen olikin aika siirtyä Katajanokalle, josta bongasimme loput porukasta. Kaikki pääsivät laivaan ongelmitta ja siirryimme tutustumaan seuraavan yön asuinsijaamme. Istuimme Jannen, Kartsan ja Peten kanssa hytissä, kun yhtäkkiä Pete poistui jonnekin. Kun äijä palasi hyttiin mukanaan lonkerokeissi, purkki pähkinöitä ja pussillinen nallekarkkeja, oli naurunremakka valmis. Olin näet siinä uskossa, että mies oli mennyt isommalle toimitukselle vessan puolelle.

Ilta sujui hyvissä merkeissä. Kaikki olivat mukana illallisbuffetissa, jonka aikana annoimme matkan masinoineelle Latelle palkinnoksi läjän drinkki- ym. lippuja käytettäväksi vapaasti haluamallaan tavalla. Ravintolasta näki hyvin auringonlaskun ja ihailimme sitä vielä käytävän puolella ja kannella.

Perjantain auringonlasku kannelta kuvattuna.

Vietimme suurimman osan illasta käytäväbaarissa. Onneksi ei tarvinnut nähdä kuin yksi tappelu. Jotenkin vanhanaikaista tapella laivalla. Kaiken lisäksi voittanut osapuoli oli sänkitukkainen pullistelija ja jyrän alle jäänyt suhteellisen vahvassa maistissa, eli tyystin epäreilu kamppailu oli kyseessä.

Yö oli hivenen rankka tällaiselle, joka ei käytä nautintoaineita juopumiseen asti. Yritin kuitenkin parhaani mukaan nukkua hytissä ja lopulta onnistuinkin, vaikka Möksä parhaansa tekikin pitääkseen kaikki hereillä. Onneksi sain kiinni kun yläbunkasta rojahti alas yksi Mökkönen. Aina sattuu ja tapahtuu, kun me kaksi olemme samoilla kulmilla :D

Möksän käsilaukun sisältö hytin lattialla. Kadonneita alusvaatteita ei vielä löytynyt.

Aamupalaksi herkuttelin Elisan ja Lindan hytistä löytyneitä sukulakuja ja fazerina-konvehteja. Laivan saavuttua satamaan, pääsimme pikkuhiljaa liikkeelle. Late suositteli kävelyreissua, johon suostuin ilomielin. Siinä ainakin näkisi kaupunkia. Edellisen kerran olin Tukholmassa vuonna 2006, silloin menimme suoraan terminaalista taksilla pubiin, sieltä kävelimme Globenin nurkille ihastelemaan urheilukeskusta ja takaisin samaan pubiin. Pikku käväisy pizzalla lähibaarissa ja sitten taksilla takaisin terminaaliin.

Nyt kävelimme suoraa tietä (Folkungagatan) ylöspäin. Matkalla piipahdettiin nurkkakioskiin, pelattiin paikallisten pikkupoikien kanssa häkkikentällä futista, syötiin grillimuonaa ja poikettiin hieman reitiltä (allekirjoittanut ja yksi rohkea), kunnes löydettiin Götgatanilla sijaitseva hotelli. Olimme sen verran aikaisessa, etteivät huoneet tietenkään olleet saatavilla. Ei muuta kuin tavarat säilytyshuoneeseen ja läheiselle Medborgarsplatsen-torille terassia etsimään. Etsimme myös ruokapaikkaa, mutta kun muutama pubi eivät näyttäneet houkuttelevilta, päädyimme torilla olleelle terassille, josta sai mm. erittäin herkkullisen halloumi-burgerin.

Matkalla hotellille.

Medborgarsplatsen.

Hyvää ruokaa ja olutta suht huokeaan hintaan. En muista baarin nimeä.

Syötyäni burgerin päätin lähteä etsimään tuliaisia lapsille ja vaimolle. Lelukauppa oli hankala löytää, mutta löysin matkan varrelta tee- ja kahvikaupan, postikortin sain lähetettyä sekä bongasin muutaman patsaan, joista voi lukea lisää täältä. Lopulta löysin tutun BR-kaupan käveltyäni aika pitkän aikaa Götgatania kohti Globenia. Ihastelin, miten söderiläiset (ja varmaan muualtakin tulleet) kansoittivat kauppakatunsa - ja muutkin kadut - lauantaipäivänä. Kadut suorastaan kuhisivat ihmisiä. Päädyin siihen tulokseen, että Tukholmassa ei ole isoja kauppakeskuksia eikä automarketteja, joihin porukka lähtisi ostoksille. Kivijalkamyymälöitä käytettiin kuin Suomessakin aikoinaan.

Kiersin pikku lenkin ja ihastelin hienoja paikkoja ja katuja sekä vielä yhtä patsasta, kunnes olin jälleen torilla ja terassilla. Saimme lopulta kaikki hotellihuoneisiin avaimet ja pääsimme tutustumaan paikkoihin. Käväisin suihkussa ja vaihdoin sopivat vaatteet keikkaa varten. Kokoontuminen oli sovittu samaiselle terassille, mutta porukka saapui hotellin edustalle suht samoihin aikoihin, joten lähtö tapahtui siitä. Sitä ennen ehdin kuitenkin hyvin pikaisesti tavata hotellin kulmalla vanhat koripallokaverini ja vaihtaa nopeasti kuulumiset, kunnes oli aika mennä syömään. Tarkoitus oli mennä Burger Kingiin ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen, mutta suunnitelmat muuttuivat nopeasti ja lopulta söin muutaman slaissin Pizza Hutin kiekkoa, jonka Aivi ja Tiia ystävällisesti tarjosivat.

Meisi kuvaa kun Aivi kuvaa Elisan irokeesia.

Lopulta oli aika lähteä kohti keikkapaikkaa. Helpoin tapa oli paikallisjunalla, kaksi pysäkkiä oli välissä ennen Solnan asemaa. Steissiltä oli hieman kävelymatkaa, mutta fiilis alkoi nousta juuri sopivaan aikaan. Olimme tässä vaiheessa nelistään liikkeellä, Muiro & Carina, minä ja Tuula olimme ainoat, jotka ehtivät siihen junaan jolla matkustimme Solnaan. Muut tulivat perässä, eikä tullut heitä nähtyä ennen kuin keikan jälkeen. Ajattelin asian niin, että kun olin maksanut paljon rahaa keikkaan liittyen ja odotukset keikan suhteen olivat todella kovat, en tahtonut missata hetkeäkään notkumalla pendeltåg-aseman ulkopuolella tai terassilla tai jossain muualla.

Kaksi vuotta sitten Pearl Jam esiintyi täpötäydessä Globenissa, mutta nyt esiintymispaikaksi oli vaihtunut uusi jättimäinen Friends Arena, futisstadion, josta voi tehdä suljettavan katon myötä normaalia isomman sisähallin. Lippuja ei oltu kuitenkaan myyty kuin hieman reilu 10 000 kpl, joten paikka vaikutti aika kolkolta ja tyhjältä. Tunnelma oli kuitenkin erittäin hyvä. Bändi saapui lauteille pari minuuttia klo 20 jälkeen, joten olin innoissani siitä, että tulisin kuulemaan reilut 30 biisiä seuraavan kolmen tunnin aikana.

Keikka alkoi debyyttilevyn kappaleella Release, josta olin alkanut pitää yhä enemmän, sen oltua Pearl Jam Twenty -dokumentin ja -soundtrackin avausraitana ja myös hieman yllättäen elokuvassa Rautakaupunki. Kylmät väreet kulkivat läpi kropan, enkä muista milloin viimeksi olisin kokenut saman rokkikonsertissa. Se, miten yleisö lauloi mukana heti ensimmäisistä hetkistä lähtien oli aivan uskomaton kokemus.

Loistavia biisejä tuli peräperää, eikä missään vaiheessa tullut kyllästymisen tunnetta. Eikä keikan jälkeen ollut harmistunut olo, vaikka olisinkin halunnut kuulla muutaman kappaleen, jotka tällä kertaa jäivät pois. On mahtavaa, että bändi haluaa soittaa mahdollisimman monta kappaletta illan aikana ja myös vaihtaa settilistaa joka keikalle. Hauska hetki nähtiin, kun eturivissä ollut nainen heitti conversensa Vedderille, pyytäen niihin nimmarit. Ensin solisti vaikutti nyysivät tennarit, siirtyen show'ssa eteenpäin kehoittaen: "Just Breathe".

Biisin jälkeen ensin kosketinsoittaja Boom Gaspar pisti puumerkkinsä toiseen kenkään ja sen jälkeen myös Eddie Vedder signeerasi onnellisen fanin jalkineet.

Tietenkin ne tärkeimmät hitit tulevat lähes joka keikalla ja uusimmalta levyltä (Lightning Bolt) tulevat samat biisit joka keikalla, mutta muuten ei voi tietää, saako kuulla Rockin' in a Free World -coverin vai kuten tällä kertaa version Pink Floydin Mother-kappaleesta. Lisäksi pidin siitä, että muutaman viimeisen biisin ajan areenan kattovalot olivat päällä, vaikka keikka vielä jatkui. Otin muutaman huonon kuvan, mutta tämä videonpätkä onnistui ihan hyvin. The Whon biisi Baba O'Riley:

Keikan lopulta päätyttyä klo 23 aikoihin bongasin vihdoin muutaman kaverin ja sitten heitä tulikin lisää. Myös puhelinyhteydet alkoivat toimia ja porukka saatiin suhteellisen hyvin kasaan lähijunan aseman kulmille. Otettiin sillan alla timanttinen pienen porukan yhteiskuva.

Osa Los Patkamatkat -porukasta potretissa Solna stationin sillan alla.

Vettä alkoi tässä vaiheessa sataa hieman, mutta se ei haitannut. Osa ryhmästämme olisi halunnut mennä jonottamaan juna-asemalle, mutta osa oli sitä mieltä, että meno oli kuin Korsosta Ankkarockin päätyttyä, joten siirryimme lähikadulle hakemaan taksia käsipystyllä. Takseja tulikin tasaiseen tahtiin ja koko lössi saatiin siirrettyä Solnasta Södermalmille aika nopeastikin.

Jo aiemmin oli sovittu, että menemme Burger Kingiin keikanjälkeismätöille. Näin tehtiinkin Aivin vastustuksesta huolimatta. Hän haki iltapalansa kreikkalaisgrilliltä. Kuulemma hyvää oli. Niin oli ihan kelvollista BK:n pöperötkin. Hauska juttu oli, kun pyysin ruokani mukaan. Kävin sitten hakemassa juoman ja myyjäpoitsu kysyi, olenko samaa ryhmää vieressäni limua ottaneen kanssa? Vastasin joo, johon hän että kun nämä kaikki muut syövät täällä, niin haluanko silti safkat mukaan? Hauskaa huolenpitoa. Lopulta söin aterian ravintolan puolella ja hain sen jälkeen pienet iltaherkut läheisestä 7-11:stä. Sen jälkeen kaatosateessa nopeasti hotellille ja telkkarista kökköä toimintaleffaa katsomaan. Nopeasti uni kuitenkin vei voiton ja kun Kartsakin oli valmis unten maille, alkoi meidän huoneessa hiljaisuus.

Aamulla porukka kerääntyi aamiaiselle. Ei mitään erityisen herkkua tarjolla, mutta ihan kelvolliset aamumätöt sai syödäkseen. Erikoisuutena vohvelit, jotka sai tehdä itse. Mulla ja Elisalla ei ihan onnistunut täydellisesti, mutta eipä niitä oikein halunnut kukaan syödäkään, maistaa vaan. Huoneen luovutuksen jälkeen kokoonnuttiin hotellin terassille, toiset vauhdikkaammissa tunnelmissa, toiset vähemmän. Terassilla harrastettiin myös hiusmuotoilua, joka onnistui mielestäni varsin hyvin.

Taustalla kurkkaa Elisa, joka halusi lainata lätsääni ja korvaukseksi väänsi mulle päähän tortun.

Kävimme vielä viimeisen kerran syömässä Burger Kingissä, ennen kuin lähdimme kävelemään kohti terminaalia. Sielläkin tunnelma oli varsin vaisu ja odottavainen. Onneksi laivan lähtöön ei ollut enää kauaa.

Tuula, Möksä, Jore ja Manne. Taustalla Late ja Hillot.

Menimme heti hyteissä käytyämme kannelle baariin, josta sai juotavaa ja jonka lavalla kansaa viihdytti rockabillybändi.

Taustalla Tukholma, etualalla mainiota porukkaa.

Rock 'n' Roll

Mietin, miten jaksaisin vielä yhden illan ja yön, jos meininki yltyy liian vauhdikkaaksi. Eihän laivalla ole mitään tekemistä, ellei ryyppää itseään tainnoksiin. Onneksi jalkapallomatsi alkoi ja sitä pystyi seuraamaan baarissa, jonne olikin kertynyt aikamoinen fanijoukko. Harmi vaan, että Hollanti meni voittamaan Mexicon kurjimmalla mahdollisella tavalla. Futiksen jälkeen alkoi karaoke. Yllätyin iloisesti, kun niin moni reissussa mukana ollut meidän ryhmän jäsen pisteli menemään niin hyvin omat kappaleensa. Karaoke-iloittelun katkaisi seuraava futismatsi, jota jaksoin katsoa ensimmäisen puoliajan.

Tiian vuoro karaokessa. Linda joraa täysillä.

Siirryin hyttiin tavoitteenani kunnon yöunet. Ehdin vielä käväisemään uudelleen taxfreessä hakemassa muutaman harkitsemani tuliaisen. Pete puolestaan oli viettänyt koko illan yksin hytissä kännykällä pelaten ja pienen juttutuokion jälkeen hän päätti myös käydä nukkumaan. Kartsa tuli pian myös nukkumaan hyvän nousuhumalansa pois. Kun Linda tuli lopulta neljännelle paikalle, oli hytti täysi ja rauhallinen.

Aamulla jokainen heräili hyteissään. Toiset paremmassa olotilassa, toiset hieman heikomassa. Onneksi kaikki ehtivät maihin, ennen kuin paatti suuntasi kohti Tallinnaa. Jätimme jäähyväiset terminaalin pihalla. Olin tilannut vanhempani lounasseuraksi kaupunkiin ja lähdin heidän kanssaan etsimään sopivaa ruokapaikkaa. Lounas alkoi monessa paikassa vasta klo 12 ja olimme vartin verran etuajassa. Päädyimme lopulta Königiin, jossa oli tarjolla erinomainen uunilohiateria.

Matkalla juna-asemalle kävimme kävelyllä Kaisaniemen puistossa ja hakemassa Anttilasta oman tuliaiseni eli Popedan kuuden levyn boksin, joka oli halvennettu kelpoon 20 euron hintaan. Vanhemmat hyppäsivät junaan ja minä siirryin Kampin keskukseen odottamaan bussin lähtöä kohti koti-Tamperetta.

Paluumatkalla sain luettua Maria Langin dekkarin loppuun ja kuuntelin pari kertaa läpi kaksi Pearl Jamin uusinta levyä, fiilistellen toissa illan keikkaa. Bussi oli ajallaan perillä ja lähdin vauhdilla kohti Verkarannan portaita, johon perhe oli sanonut tulevansa. Ilo olikin ylimmillään, kun lapset huomasivat iskän odottavan portailla. Ennen kotiinlähtöä kävimme vielä Koskikeskuksen Daddy's Dinerissa syömässä. Pakko moittia palvelua: oli hidasta eikä vastannut lainkaan ennakko-odotuksia. Burgeri oli kuitenkin ihan hyvä. Kotimatkalla taisimme poiketa vielä Sokoksella.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin tämä matkaraporttikin. Loppuun selitys raportin otsikolle: meni 22 vuotta ennen kuin näin Pearl Jamin vihdoin livenä lavalla. Olin aikoinaan kesällä 1992 Ruisrockissa, jossa yhtyeen piti esiintyä. Vokalisti Eddie Vedder oli kuitenkin pökertynyt samana viikonloppuna olleen Roskilden lavalle ja keikkoja peruttiin. Harmitti vietävästi, eikä illan päätteeksi esiintynyt Nirvana riittänyt korvaamaan menetystä, ei koskaan näiden vuosien aikana. Vain kerran on ollut yhtä lähellä nähdä PJ livenä, vuonna 1993 kun he olivat lämmittelemässä Neil Youngia Jäähallissa. En koskaan ostanut keikalle lippua, mikä sapettaa vieläkin hieman. Jos olisin soittanut Patelle, olisin saanut tietää hänen olevan menossa keikalle ja olisin liittynyt seuraan. No, parempi myöhään kuin ei milloinkaan, sano.

Kiitokset Latelle, Tiialle, Möksälle, Jannelle, Kartsalle, Petelle, Elisalle, Lindalle, Jorelle, Mannelle, Samille, Tuulalle, Aiville, Andelle, Muinosille ja kaikille muille, jotka teitte tästä reissusta loistavan! Ja erityiskiitos myös perheelle, kun päästitte äijän ensi kertaa kolmeksi yöksi yksin reissuun.