Seuraavana vuonna ilmestynyt single Pride (In the Name of Love) oli maailmanlaajuinen superhitti ja tuntui ettei mikään voisi enää estää Uukakkosen nousua yhdeksi maailman suosituimmista bändeistä.
Kaksi päivää ennen 12-vuotissynttäreitäni julkaistu The Joshua Tree heidät sinne nosti. Los Angelesissa bändi soitti talon katolla ja kuvasi samalla klassikkovideon kappaleelle Where the Streets Have No Name.
Biisi julkaistiin levyn kolmantena singlenä elokuussa 1987 ja se menestyi listoilla ihan hyvin. Ei tosin yltänyt kärkisijoille kuten edeltäneet sinkut. Slovarikaksikko I Still Haven't Found What I'm Looking For sekä With Or Without You sen sijaan valloittivat Yhdysvaltojen listat ja menivät monissa muissakin maissa ykköseksi. Näiden kolmen biisin jälkeen lähes jokainen tiesi yhtyeen olemassaolon.
Neljäntenä biisinä levyllä kuultu Bullet the Blue Sky oli sitten rankempaa materiaalia, mutta erittäin hyvä raita sekin. Funkimpi riffi, kantaaottavat sanat ja kuumottava tunnelma koko ajan. The Edgen kitaroinnit olivat hatunnosto Jimi Hendrixille. Biisistä tulee myös mieleen The Doors. Varsinaista virallista videota ei tuolloin julkaistu, tässä kuitenkin tältä vuodelta The Tonight Show'ssa vedetty versio. Erittäin kova esitys vaareilta!
Loput levyn kappaleista ovat kuitenkin aina jääneet näiden jättihittien pimentoon. Siksi tätä levyä ei ihan täyden viiden tähden kiekoksi voi laittaa. Edellisellä levyllä tuottajina aloittaneet kanadalainen Daniel Lanois ja Roxy Musicissa aikoinaan soittanut Brian Eno palasivat hommiin. Tavoitteena oli suoraviivaistaa bändin soundia varsin ambientina ja kokeellisena soineen The Unforgettable Firen jälkeen. Kolme ensimmäistä biisiä osoittivat heidän onnistuneen yrityksessään.
Bono on kertonut haastatteluissa heidän halunneen tuoda esiin bändin tunteman antipatian "aitoa Amerikkaa" kohtaan, joka oli vastapainona heidän ihannoimalleen "myyttiselle Amerikalle". Yhtyehän oli ollut jenkkilässä kiertueilla useasti, pitkäänkin yhteen menoon, joten paljon olivat ehtineet näkemään. Vaikutteita tuli myös Bonon reissuilta Keski-Amerikkaan, siellä hän näki ensi kädessä Yhdysvaltojen ulkopolitiikan ja asekaupan vaikutukset.
Running to Stand Still on tuttu U2-balladi, johon on lisätty länkkärifiilistä. Se kertoo tarinan dublinilaispariskunnasta, jotka ovat koukussa heroiiniin. Bono kuunteli Rollari-kaksikko Jaggerin ja Richardsin avittamana vanhaa bluesia ja kantria. Lisäksi kaveeraaminen Bob Dylanin ja Van Morrisonin - vain muutamia mainitakseni - kanssa auttoi vokalistia tutkimaan rockin juuria ja syntyvaiheita. Tässä video Rattle and Hum -livevideolta:
Red Hill Mining Town ei kyllä kovinkaan paljoa noihin juttuihin viittaa (se sai innoituksensa paria vuotta aiemmin tapahtuneesta kaivoslakosta), mutta on The Edgen tunnusomaisen kitaroinnin siivittämä popkappale. Alun perin tästä piti tulla kakkosena julkaistu single, mutta tyytymättömyys videoon (ohjaajana Neil Jordan) ja Bonon vaikeudet laulaa biisi saivat bändin muuttamaan mielensä. Sen sijaan sinkkuna julkaistiin I Still Haven't Found. Katsokaa itse, oliko syytä jättää julkaisematta?
In God's Country on perinteistä uukakkosta, mutta sen jälkeen tuleva Trip Through Your Wires antoi esimakua seuraavana vuonna ilmestyneestä Rattle and Hum -livelevystä, jolta irroitettiin sinkkuna B.B. Kingin kanssa esitetty mainio bluesjyrä When Love Comes to Town.
One Tree Hill -kappaleessa kuuluu Bonon tekemät reissut Afrikkaan. Kitarointi on tällä kappaleella rajua ja myös efektipainotteista. Biisi on nimetty uusiseelantilaisen tulivuorenhuipun mukaan. Bonon henkkoht avustaja Greg Carroll menehtyi moottoripyöräonnettomuudessa 1986 ja sanoitukset kuvaavat tuntemuksia hautajaisten jälkeen.
Exitissä tunnelma nousee pikkuhiljaa ja Bono antaa palaa kunnolla. Edgen kitarat murisevat ja pörisevät. Pikku tauko ja sitten taas kohti nousua. Hieno kappale! Levyn päättää Mothers of the Disappeared, jonka tekstin Bono rustasi ollessaan El Salvadorissa ja tavattuaan siellä sisällissodassa kuolleiden tai kadonneiden uhrien äitejä.
No comments:
Post a Comment