Gary Moore tuli tutuksi meikäläiselle – kuin niin monelle muullekin – joko Levyraadista tai Hittimittarista. Varmaankin tuolloin kaukaisella 80-luvulla olin kuullut jo biisin Out in the Fields (tästä lisää myöhemmin), mutta lopullinen läpimurto tapahtui 1986, kun Over the Hills and Far Away esitettiin töllöttimessä.
Belfastissa, Pohjois-Irlannissa keskelle sotatannerta syntynyt Moore innostui bluesista, rockista ja kitaransoitosta jo nuorena. 16-vuotiaana hän muutti Dubliniin ja nousi julkisuuteen ensin Skid Row’n (ei se kasaribändi) nokkamiehenä ja sen jälkeen legendaarisen Thin Lizzyn kitaristina. Ystävyys laulajabasisti Phil Lynottin kanssa oli peruja jo Skid Row’n ajoilta.
Moore halusi kuitenkin jatkaa myös soolouralla eikä Lynottilla ollut mitään sitä vastaan. Lynott onkin esiintynyt mm. Mooren superhitillä Parisienne Walkways ja jo aiemmin mainitulla Out in the Fieldsillä.
Moore on erikoinen ilmestys rockmaailmassa. Moore teki 80-luvulla läjän hard rock –levyjä, jotka menestyivät mainiosti. Siitäkin huolimatta, että Moore oli kaikkea muuta kuin mitä kyseisellä vuosikymmenellä menestyvältä artistilta odotettiin. Tämä arpinaamainen mutruhuuli vaikutti kuitenkin olevan kuin kotonaan kaikkien kauniiden, meikattujen ja pöyhkeätukkaisten (mm. Bon Jovi ja Poison) puppelipoikien joukossa.
Tai ehkä ei kuitenkaan. Moore kyllästyi hard rock –maailmaan ja siirtyi kevyesti bluesiin. Vuonna 1990 ilmestynyt Still Got the Blues on uskomattoman hieno levy, vaikka en hirveämmin bluesia jaksakaan sellaisenaan kuunnella. Mutta silti Moore onnistui saamaan tämänkin tuotoksensa kuulostamaan mitä parhaimmalta.
Vanhana dinosauruksena ja bluesmaailmaan siirtyneenä Moore vajosi musiikinkuuntelukartallani jonnekin kaukaisuuteen. 90-luvulta aina kuolemaansa saakka Moore teki kuitenkin paljon levyjä ja keikkaili ahkerasti. Moni kaipaili äijältä puhdasta hard rock –levyä, mutta irkkujäärä ei hievahtanut vaikka keikoilla kasarihittejäkin kuultiin, sopivassa suhteessa uudempaan ja vanhempaan bluesiin.
Moore oli loistava kitaristi ja mieletön esikuva monelle jälkeensä tulleelle kepittäjälle, kuten mm. Edward Van Halenille, niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin.
Nyt Moore on jälleen yhdessä vanhan kaverinsa kanssa, soittelemassa vaikkapa Parisienne Walkwaysia. Phillip Lynott lähti bassottelemaan tuonpuoleiseen jo 25 vuotta sitten.
