Rowan Atkinson on pääosassa jokaisessa Kyy-jaksossa. Hän on herra Edmund Black Adder, huono-onninen mies, joka on elänyt neljällä Britannialle tärkeällä aikakaudella ollen aina jokseenkin tärkeä henkilö. Apunaan (tai piinanaan, riippuu näkökulmasta) hänellä on uskollinen Baldrick, lyhyenläntä pölkkypää, joka edustaa kansalaisten alinta luokkaa. Baldrickia näyttelee Tony Robinson.
Ensimmäisellä kaudella (ensiesitys v. 1982) eletään keskiaikaa ja Edmund on kuninkaan toinen poika, joka paljastuu lopulta äpäräksi. Kunkku Richard IV (Brian Blessed) ei koskaan muista poikansa nimeä eikä velikään, kruununprinssi Harry (Robert East) arvosta Edmundia juuri lainkaan. Kaikki Edmundin yritykset parantaa asemaansa ja jopa kaapata valta itselleen päättyvät epäonnistumiseen. Edmundin ja Baldrickin lisäksi mukana pyörii Percy (Tim McInnerny), joka ei ole juurikaan fiksumpi kuin Baldis, mutta on sentään ylempiarvoinen.
Atkinson oli tällä ensimmäisellä kaudella lähinnä myöhäisempää hittihahmoaan Mr Beania. Ilmeet ja käytös suorastaan huokuvat beanimäisiä suorituksia. Mustan Kyyn habitus muuttuu paljon tylymmäksi heti toisen kauden aluksi. Ykköskauden helmiä on kunkkua näyttelevä Brian Blessed, jonka kova ääni ja nauru kaikuvat varmaan vieläkin kuvauspaikkojen seinistä. Myös tunnussävel oli hupaisa.
Toisella kaudella (1986) Edmund on lordina Lontoossa, jonka murheena ovat kuningatar Elizabeth I (erinomainen Miranda Richardson), tämän imettäjähoitaja Nursie (hupaisa Patsy Byrne) sekä neuvonantaja lordi Melchett (aina mahtava Stephen Fry). Edmundin apuna yrittävät parhaansa tietenkin Baldrick sekä pitkäkaulainen lordi Percy, he eivät ole muuttuneet sitten keskiajan. Kuningatar kavereineen kiusaa Edmundia minkä ehtivät eikä elintason saati kasvojen säilyttäminen ole Mustalle Kyylle helppoa. Kuten aiemmin mainitsin, tällä kaudella Edmund on tyly isäntä, joka kyykyttää apulaisiaan minkä ehtii ja yrittää turhamaisuuttaan voittaa ainaiset turhat haasteet. Kakkoskauden ilahduttajia ovat myös jokaisessa jaksossa vaihtuvat vierailevat tähdet, joita näyttelevät brittiläiset erinomaiset näyttelijät.
Kolmannella kaudella (1988) ollaan tultu 1800-luvun puoliväliin. Euroopassa kuohuu: Ranskassa on käynnissä vallankumous, jossa kuninkaalliset on syösty vallasta. Myös Englannissa halutaan vaihtelua, mutta sitä ei tajua kruununprinssi George (aiemmin vierailijana nähty Hugh Laurie). Edmund on prinssin miespalvelija, jota ilman prinssi ei tulisi toimeen. Keittiössä pyörii Edmundin iloksi myös Baldrick sekä läheistä majataloa pitävä rva Miggins (Helen Atkinson Wood). Musta Kyy joutuu joka jaksossa vaikeuksiin yrittäessään nostattaa varallisuuttaan.
Edmund jatkaa näsäviisaiden kommenttiensa heittämistä ja George-prinssi on kuin Laurien muutamaa vuotta myöhemmin näyttelemä Bertie Wooster, vain paljon hölmömpi sellainen. Tällä kaudella Percy ei ollut enää mukana, mutta Tim McInnerny nähdään yhdessä jaksossa vierailevana tähtenä. Myös Stephen Fry sekä Miranda Richardson vierailevat tällä kaudella yhdessä jaksossa. Erityismaininnan ansaitsee myös Harry Potter -leffoista ja Fitz Ratkaisee -sarjassa tuttu Robbie Coltrane.
Viimeisellä neljännellä kaudella (1989) Edmund Musta Kyy on päätynyt armeijaan ja ensimmäinen maailmansota on käynnissä. Tapahtumat sijoittuvat lähinnä kapteeni Edmundin ja Baldrickin miehittämään korsuun, jonne on päätynyt myös luutnantti George. Jälleen Hugh Laurie tekee hahmosta samanlaisen kuin aiemmin, mikä toisaalta luo tuttuuden tunteen. Percy on tällä kertaa vaihtanut puolta, hän on Edmundiin penseästi suhtautuva toimistokapteeni Darling (suomennettu Kultsi), joka toimii vanhanaikaisen ja hieman idiootin kenraali Melchettin (Stephen Fry) apulaisena.
Suurta hyökkäystä odotellaan ja koko ajan Edmund pyrkii pois rintamalta ja varmasta kuolemasta. Hänen ikäväkseen kukaan muu ei ole samaa mieltä. Lopulta hänenkin on vedettävä revolveri kotelosta ja astuttava juoksuhaudan reunan yli ei-kenenkään-maalle.
Musta Kyy aiheuttaa ensimmäisellä kaudella hävetyksen kiemurtelua, sen jälkeen railakasta naurua. Muilla kausilla kiemurtelu jää pois, tilalle tulee Edmundin näsäviisaiden vastakommenttien seuraaminen. Onhan koko sarja nykymaailman ajattelussa pahasti vanhentunut eikä se varmasti sovi enää uudemmalle sukupolvelle. Kun ei takerru epäkohtiin, on sarja erittäin hauska.
