Näitähän näkee joka tuutista aina vuoden lopun tienoilla. Vuoden parhaat -listoja siis. Yleensä olen listannut vain vuoden parhaat levyt, mutta nyt päätin laajentaa listaa. Haastan tämän blogin lukijat, joilla on oma bloginsa, tekemään vastaavanlaisen listauksen joko omaan blogiinsa tai sitten tuonne alas kommenttikenttään.
Aloitetaan sillä äänilevyllä. Mikä olikaan vuoden kovin kiekko? Näin vuoden lopussa on aina helppo nostaa esiin viimeisimpinä tulleita levyjä, kuten esim. Karri Koiran debyytin K.O.I.R.A. kohdalla voi tehdä. Mutta tuo levy onkin mitä mainioin, otti sen huumorilla tahi tosissaan. Monta erinomaista ja tarttuvaa kappaletta. Pitää kuitenkin muistaa, että vuosi oli pitkä ja sen aikana julkastiin lukemattomia hyviä levyjä. Tässähän voisi käydä läpi julkaisulistaa ja kommentoida muutamilla sanoilla tulleita levyjä.
Raskaamman heavy metallin puolella vanhat konkarit julkaisivat erinomaiset levyt. Testament, Overkill ja Kreator ovat kaikki voimissaan. Uudemman polven hevibändeistä voi nostaa esiin erittäin hyvän Mustaschin uutukaisen sekä Municipal Wasten hauskan rässilevyn.
Therapy?, Black Magic Six ja Slash julkaisivat hyvät levyt, kuten tekivät myös Green Day, The Hives sekä ruotsalainen H.E.A.T. Odotettu Van Halenin uutuus yhdessä David Lee Rothin kanssa toimii edelleen todella hyvin. Pennywisen ensimmäinen levy uuden laulajan kanssa oli erittäin iloinen yllätys, toisin kuin The Offspringin tylsä levy.
Pettymysten joukkoon voi lukea Turbonegron sekä Robbie Williamsin, mutta posiitiviselle puolelle menevät Mark Lanegan, Tuure Kilpeläinen karavaaneineen sekä uusi tulokas Torsten Borg. Entisen työkaverin miehen yhtye Keoma julkaisi uuden EP:n, joka oli todella koukuttava. Year Gonen debyytti on hyvää rokkia ja Eva & Manu hyvää poppia.
Andy McCoy palasi julkisuuteen mönkään menneen The Real McCoy -bändin jälkeisen pitkän hiljaiselon jälkeen Grease Helmetin levyn kansikuvittajana ja ykköskitaristina. Bändistä löytyy myös Amorphisin rytmiryhmä Niku ja Snoopy. Levy on kasarihevirokin uudelleenlämmitystä ja biisimateriaaliin on Andy antanut hyvän lisämausteen kaivamalla biisiarkistojaan. Toinen samanlainen härmäläinen pumppu Wolftrap julkaisi myös ensilevynsä. Sekin oli mukavaa kuunneltavaa.
Kotimaista jazzia tuli monta hyvää levyä päättyvän vuoden aikana, mm. eri lehdissäkin esiin nostetun Mopon Jee! Siinä ei sentään soittanut ne kaikki pääkaupunkiseudun nimekkäät jazzmuusikot, jotka ovat kuultavissa monelta muulta levyltä.
PMMP, Anna Puu, Chisu ja jokunen muu kotimainen naisartisti julkaisi uudet levyt, mutta mitään järisyttävää ei niiltä löytynyt vaikka ihan hyviä levyjä olivatkin. Myös ulkomaisia naislaulajien levyjä tuli eikä niistäkään sen enempää mainittavaa löydy.
Vuosi 2012 ja varsinkin sen kesä oli kotimaisen hiphopin ja sen liitännäisen rytmimusiikin kulta-aikaa. Menestyslevyjä julkaisivat Notkea Rotta, Stig, JVG, Jukka Poika, Elokuu, Koivuniemen herrat ja Cheek. Kesähittejä tuli liukuhihnalta, niistä tarkemmin hieman myöhemmin.
Vuoden levyn arvonimi menee jommalle kummalle vanhalle vaarille, jotka ovat olleet vuosikymmeniä ystäviä keskenään. Neil Youngin ja Crazy Horsen ensimmäinen uutta materiaalia sisältänyt Psychedelic Pill on tupla-cd, jolla on muutama pidempi kappale ja muutama lyhykäinen välipala. Vanhat äijät pistelevät menemään, ihan kuin olisi vuosi 1970 tai 1994, jolloin bändi sai aikaan mitä parhaimpia rocklevyjä. Psychedelic Pill oli muuten vuoden toinen Neil Youngin ja Crazy Horsen julkaisu, vanhoja jenkkibiisejä sisältänyt Americana ilmestyi jo keväällä. Vaikkakin kiva kiekko, ei niin merkittävä ja hyviä biisejä sisältävä kuin PP.
Toinen vaari, josta on kyse, on Bob Dylan. En ole mikään suuri Dylan-fani, mutta jotenkin tuo uusi Tempest-levy sai koukkuun ja innostuin suuresti. Erinomaisia bluesbiisejä ja muutakin boogieta.
Tulipas paljon tekstiä jo pelkästään levyosuuteen. Mitenköhän pitkä tästä lopulta tulee? Kannattaa omissa listoissanne pitää asiat simppelinä, pääsee helpommalla.
Leffaosuuden voisi jakaa kahteen osaan, itse tosin voin osallistua vain toiseen. Yhtään leffaa en käynyt katsomassa leffateatterissa vuoden 2012 aikana. Sitäkin enemmän niitä tuli katsottua kotiteatterissa. Mikä olikaan vuoden paras dvd- tai Blu-ray-julkaisu? Ainakin kärkeen nousee hieno viiden levyn paketti The Expendablesista. Leffa oli hauska ja lisukkeet avaavat hienosti Stallonen kärsimyksiä leffanteon vaikeuksista.
Vuoden kirja? Hmmm... Mitäs niitä tulikaan tänä vuonna luettua? Michael Monroen elämäkerta oli hyvä ja niin oli myös Theo Fleuryn koskettava elämäntarina. Freddie Mercuryn kirja oli hienoinen pettymys. Neil Youngilta julkaistiin sekä omaelämäkerta nimeltä Muistelmat (LIKE) että paljon kuvia sisältänyt Long May You Run (Minerva). Ensinmainittua en ole ehtinyt vielä lukemaan, mutta jälkimmäinen oli erittäin hyvä.
Luin jo aiemmin ilmestyneitä teoksia, jotka olivat hyviä ja niistä voi mainita ainakin Miika Nousiaisen kirjat Vadelmavenepakolainen ja Maaninkavaara sekä Tuomas Kyrön Mielensäpahoittajan jatko-osan Ruskeakastike.
Ravintola-annos/kahvila-annos? Tykkään kovasti Chico'sin burgereista, mutta loppuvuodesta löydetyt Robert's Coffeen kermakaakaot jättimäisten suklaakeksien kera vie tämän osion voiton.
Parhaat yöunet? Olimme marraskuussa vaimon mammalla Haminassa ja nukuimme yläkerran eteisessä, sopivan viileässä. Lapset nukkuivat isoäitinsä kanssa oven takana ja ai että tuli nukuttua hyvin :)
Kauppa? Kaksi uutta puotia nousee mieleen. Sattumalta löydetty Keravan muovi ja lelu, jonne päädyin kun olin kesällä siinä naapurissa korjauttamassa uuden auton ilmastointia sekä Hämeenkylään avattu uusi K-Supermarket, jossa on aina ystävällinen leikkeletiskin henkilökunta, paljon maistiaisia tarjolla ja yleensä aina löytyy tarvittava tuote ja suhteellisen helposti.
Työhetki? Ehdottomasti se, kun juuri ennen töiden loppumista marraskuun alussa rohkenin pyytää työpaikkaruokalasta vielä kerran banaanirahkaa ja ystävälliset ihmiset tiskin takana tekivät meille onnellisille banaanirahkan ystäville oman kulhollisen kyseistä herkkua.
TV-ohjelma? Me emme paljon töllöä tuijota, lähinnä tuli katsottua Idols, Tanssii tähtien kanssa, Linnan juhlat, hieman MM-lätkää, futiksen EM-kisat ja olympialaisia. Mutta vuoden tv-ohjelma tulee Eurosportilta, joka huhtikuun alusta alkaen näyttää ensin kevään klassikkopyöräilyt, sen jälkeen Giro d'Italian ja huipentaa homman heinäkuussa Tour de Franceen. Kaikki nämä Peter Selinin erittäin hauskan ja mukaansatempaavan selostuksen saattelemana.
Radioraportti? Edelliseen liittyen Radio Suomessa Tourin aikana kuultava kolmiminuuttinen Ismo Nykäsen raportti päivän tapahtumista. Aivan mahtavaa kamaa. Suosittelen kuuntelemaan ensi kesänä. Paras radio-ohjelma muuten on joko Bassoradion sunnuntainen Hiihtopipo & Kavallus, jota ikävä kyllä en muista/ehdi kuuntelemaan tarpeeksi usein, tai sitten lauantaipäivisin tuleva Radio Suomen Levylautakunta, jossa arvoisa raati pistää uutuusrallit halki poikki ja pinoon.
TV-sarja dvd:llä -osuuden voitosta taistelevat tasapäisesti Boardwalk Empiren kakkoskausi sekä Game of Thronesin ykköskausi, molemmat todella hyviä sarjoja.
Hulluimmat jouluvalot? Yllättävää kyllä ne eivät välttämättä kuulu siskoni liki naapurissa Tuusulan Riihikalliossa asuville, joilla oli jälleen tänä vuonna aivan uskomattoman kamalat häkkyrät ympäri taloa ja tonttia, vaan hulumpiakin tuli nähtyä.
Keikka/konsertti? Itse tuli käytyä kokonaista kaksi keikkaa katsomassa vuoden aikana: tammikuussa Buzz Off Evil ja Throes of Dawn viihdyttivät fellow turbojugendilaisia myyrmäkeläisessä The Lane -keilahallikuppilassa ja marraskuussa itse uudistunut Turbonegro viskasi ihan mukiinmenevän keikan Tavastialla. Pakko sanoa, että vaikka Tony Sylvester oli nokkamiehenä varsin hyvä, tuli ikävä Hankia.
Kesäbiisi? Tänä vuonna tuli todella paljon hiphop-biisejä, jotka sopivat kesään kuin jääpala lonkerolasiin. Niistä voi mainita ainakin Stigin hupaisat Ryyppy ja Puumaa mä metsästän, Cheekin Sokka irti, Notkean Rotan Pumpataan puskissa ja Salkku ja mulkku, Karri Koiran Amerikan kotka liitää, JVG:n Töttöröö (feat. Ruudolf ja Karri Koira), Raappanan kanssa tehty lomaralli Kran Turismo sekä Teemu ja Jari. Elokuun sinkkukolmikko oli tarttuvaa kamaa ja Jukka Poika nousi koko kansan letkeäksi tanssittajaksi lopullisesti Silkkii- ja Siideripissis-biiseillä. Lisäksi PMMP:n levyltä irtosi ainakin Heliumpallo ja Rakkaalleni.
Muuten vuoden paras kappale? Ylhäällä oli mainittu monta hyvää levyä, mutta oliko jollain niistä vuoden paras biisi? Tietenkin oli. Mutta mikäs se olikaan?
Nettisivu? Ursula ja Päivi tekevät erinomaista ja pyyteetöntä työtä harrastussaittinsa eteen, joten on ilo nostaa tähän ykköseksi www.filmitahti.fi
Blogi? Vaimo kun kirjoittaa kahtakin blogia (Myrrinkäiset ja Elinan joulukalenteri), niin niistähän löytyy ainakin kärkisijoille löytyvä blogi. Onneksi Amerriikan raitilla opiskelemassa piipahtanut Lipsu ehti bloggaamaan kokemuksistaan, oli erittäin kiva lukea niitä. Yksi suosikkiblogeistani oli kuitenkin entisen työkaverini ja erinomaisen kirjoittajan (menee taidot katsomonysväyshommissa hukkaan) Mikko Suhosen levyhyllyä läpikäyvä 300 levyä -blogi. Vaikka siellä esitelty levy olisi miten tuttu, on Mikko löytänyt jotain ihan uutta infoa kerrottavaksi ja kertoo sen todella hienosti ja mielenkiintoisesti.
Lelu? Simon suosikkilelu tänä vuonna taisi olla sohva. Siihen oli kiva pomppia soffapöydältä, siinä oli kiva leikkiä tikapuita, kattoa, napapiirin pikajunaa, tehdä muovailuvahoja jne.
Patsas/metsästysreissu? Tampereen-reissuilla oli hauskoja bongauksia, marraskuun hulluilla metsästysviikoillakin tuli nähtyä monenmoista taideteosta. Silloin tuli myös käytyä Helsingin keskustassa ja Kruununhaassa kuvaamassa huikeat Aleksanteri II:n patsas ja Säätytalon päätykolmio. Yksi muistorikkaimmista bongausreissuista tapahtui elokuussa, kun matkalla Haminasta Kouvolan kautta kotiin autosta posahti laturin hihna ja sitä piti mennä korjaamaan kouvolalaiselle Teboilille.
Entäpä vuoden sairaalatyöntekijä? Sonja syntyi maaliskuun alussa ja sen myötä pääsimme tutustumaan moneen sairaalasta leipänsä ansaitsevaan työläiseen. Niistä nousee kaksi ylitse muiden: Kolmiosairaalan siivooja sekä alakerran siivoojamies, jolla oli suuria vaikeuksia saada käsidesiautomaatti kuntoon.
Tässäpä niitä oli, jaksoitko lukea loppuun asti? Jos jaksoit, niin jaksa vielä pistää kommenttia tahi omia listoja tuohon alle...
Monday, December 31, 2012
Monday, November 05, 2012
Pöllölaakso in memoriam
Niinhän siinä kävi, että näiden YT-neuvottelujen päätteeksi firma sai vihdoin meikäläisen poistettua riveistään. Monta kertaa aiemmin kävi pahoja aavistuksia mielessä, mutta silloin vuosia sitten ei viikate omalle kohdalle osunut. Viime aikoina elämä on ottanut sellaisia reittivaihtoehtoja, että olin alkanut tosissani harkitsemaan maisemanvaihdosta. Jonkinlaisena mittarina pidin tulevan kevään 15-vuotisjuhlia ja että sen jälkeen olisi tosiaan ollut aika häipyä Ilmalasta. Oman lähtönopeuden tuntien, olisin varmaankin viettänyt 20v-bileetkin Maikkarilla, ilman että olisin ollut lähdössä mihinkään. Joten tässä tuli sitten sellainen onnenpotku takamukseen, että on pakko ottaa seuraava askel.
Hyvillä mielin siis lähdetään, ja nyt on hyvä tilaisuus myös muistella menneitä vuosia MTV3.fi-sivuston parissa. Kaikki alkoi keväällä 1998, kun kaverini Samu ehdotti palveluksiani entiselle naapurilleen, Asujan Antille. Muutamaa puhelua ja meiliä myöhemmin olimme päässeet sopimukseen siitä, että minulle on harjoittelupaikka varattuna. Oli jännää ja innostavaa olla mukana uuden homman tekemisessä ja sitä jatkuikin monta vuotta, siinä sivussa tuli saatua vakituinen duunikin.
Hurjien kimppakämppävuosien jälkeen vuorossa oli seitsemän vuotta Etelä-Haagassa, ehkä yhtä hurjia vuosia nekin. Pian Myyrmäkeen-paluun jälkeen elämä saikin hyvän uuden suunnan, josta on nyt hetki hyvää aikaa nauttia. Simon ei tarvitse toviin enää aamuisin toivottaa iskälle "hyvää työpäivää", iskän jäädessä kotiin lasten kanssa aikaa viettämään.
Alkuvuosina MTV3.fi oli herttaisen rauhallinen nettisivusto, vaikka vilkkuvista mainosbannereista tulikin jatkuvasti palautetta. Uutis-, urheilu- ja Makuja-sivujen lisäksi saitilta löytyi mm. Ratsailla-, Vesillä-, Koukussa- ja Luonnossa-sivut. Huomenta Suomessa oli perjantaisin koeajo-osuus ja allekirjoittaneen hommia oli laittaa autoista kertovat tekstit paikoilleen. Ei ollut puhettakaan sisäänheittävistä, lukijaa harhauttavista otsikoista eikä mahdollisimman lyhyistä sisällöistä, koska "eihän lukija jaksa pidempää lukea".
Nykyään nettimaailma on niin paljon laajempi ja jokapäiväisempi, ei sellaista voinut edes kuvitella silloin vuonna 2001, kun telkkarista katsottiin perjantaisen työpäivän päätteeksi, miten lentokone lensi toiseen WTC-torniin. Tai kun hieman myöhemmin samana vuonna silloinen toimituspäällikkö soitteli perjantai-iltasella kysyäkseen minua ottamaan kuvia Myyrmanniin, siellä kun oli tapahtunut jonkinlainen räjähdys.
Työkaverini Aleksin kanssa, kun juuri perjantaina juteltiin, tuli mieleen kuinka monta ihmistä on ohitse kulkenut näiden pitkien vuosien aikana. Satoja työkavereita ja vain muutama on edelleen paikalla - toistaiseksi. 14,5 vuoden ajan suurin osa työkavereista on häipynyt maisemista, mutta tähän mennessä itse olin ollut tonteilla, vanhemman valtiomiehen tyyliin.
Aikoinaan tiimipäivät ja pikkujoulut olivat varsin vauhdikkaita kokemuksia. Monta kertaa tuli könyttyä omalle työpisteelle C4:seen ja nukuttua siellä lattialla. Yleensä ensimmäisenä aamulla herättelemään tuli Höglundin Anu, kerran menin jopa silloin olleelle sählyvuorolle maaliin makoilemaan, vaikka edellinen ilta oli venynyt pitkälle ja tosiaan nukuin työpaikalla. Parhaiten mieleen ovat jääneet myös kevätsuunnittelureissu Tallinnaan, Helmi-klubin avajaisristeily laivalla apumiehenä, asiakkaille järjestetyt kuutamojuhlat Kaikukadulla, joista sain hyvää rekvisiittaa seuraavan illan oman kodin tupari- ja halloween-juhlille sekä Maikkarin netin 5-vuotisjuhlat, jotka olivat hillittömimmät bileet, joissa olen ollut mukana. Ainakin duunibileistä.
Duunikavereita on ollut mahtavia ja välillä myös vähemmän mahtavia. Urheilusivujen tuottajina ja toimituspäälliköina ovat olleet Teemu L., Rami, Svedu ja Teemu K. Pomoina Mauno, Limppu, Carina, Juosila, Henkka ja muut. Hyvin muistan ne hetket osastomme sydämessä, jossa kävimme Ramin ja Masan kanssa koripalloheittokilpailuja. Ja ne monet hetket Pillain Alen kanssa, kun väittelimme hyvässä hengessä musiikista. Samulin kanssa tuli paasattua urheilusta ja varsinkin NBA-koripallosta monet monituiset kerrat. Kun vielä tuolloin tupakoin, tuli Saaran ja muiden kessuttelijoiden kanssa hytistyä räntäsateelta piilossa talon alakerran ovella.
Potkulauta oli kovassa käytössä (Masan kanssa otettiin monet hyvät kisat!), mutta kun vaihdoimme A-taloon, ei siellä ollutkaan mahdollisuutta huristella sillä, joten lauta nökötti seinää vasten tähän syksyyn saakka. Ensi keväänä se saa uuden käyttäjän, kun Simo pääsee kokeilemaan vauhdin hurmaa.
Yksi kuuma kesä vietettiin evakossa entisessä äänitysstudiossa. Nykyään siellä tehdään chat-ohjelmia. Hauska kesä bunkkerissa. Oki soitti ihme pörinämusiikkia porukan iloksi. Tuona kesänä manageroimme toisen kerran jalkapallon arvokisojen manageripelissä Latin Feber -porukan kanssa. Vuosikausia tuo porukka, johon kuului maikkarilaisten lisäksi myös muutamia muitankin, juhlisti Mestarien liigan finaali-iltaa saunomalla ja ottelua railakkaasti katsoen. Tuli nähtyä uskomattoman hienoja finaaleja, kuten Bayernin ja Liverpoolin voitot ja myös hupaisia finaaleja, kun vannoutunut Real Madrid -fani Raimo pääsi tuulettamaan voittajana. Niitä tuuletuksia ei ole moneen vuoteen nähty, eikä ole kyllä ollut saunaakaan. Viime kausi oli jo ensimmäinen, jolloin Latin Feberin perinteistä managerointikisaa ei käyty, porukka kun vaan putosi kiireiden ym. syiden takia pois.
Ihan oma lukunsa oli myös ns. Miestoimikunta, joka monen vuoden ajan piti kokouksiaan Maikkarin saunatiloissa. Homma kuitenkin loppui vuonna 2006, kun sauna rempattiin ja annettiin sen jälkeen firman johtoportaan käyttöön. Onneksi ehdimme pitämään monet hyvät kokoukset saunalla ja juuri ennen remppaa myös kaverini polttarisaunan siellä. Erään miestoimikuntaillan aikana soitimme entiselle pomolle, Maunolle, ja kun juttelin hetken Maunon kanssa puhelimessa, hän sanoi: "Anthoonus, aika entinen ei koskaan palaa". Tuo pitää nytkin hyvin paikkaansa. Noita menneitä aikoja voi haikailla, mutta maailma on muuttunut. Ja hyvä niin. Eipähän pääse kyllästymään.
Välillä on ollut kova ikävä noita em. hetkiä Ramin, Masan, Svedun, Alen, Samulin, Saaran, Sonjan, Karoliinan ja muidenkin kanssa. Ikävä on kuitenkin kaikonnut nykyisten työkaverien kanssa. Viime vuodet päivien ehdottomia herkkupaloja ovat olleet lounaan jälkeiset hengailut ja maailmanparannukset aulan sohvilla ja samaisessa paikassa vietetyt klo 14 tauot. Silja, Leena, Sanna ja kumppanit, hauskaa on ollut. Kiitos mielettömästi teille. Next video taitaa alkaa ihan juuri.
Pakko myös nostaa vielä esiin Maikkarin futisjengi, jonka vt. joukkueenjohtajanakin vierähti pari vuotta. Iloja ja suruja on koettu tämän joukkueen myötä, mutta draivi on pysynyt koko ajan hyvänä, varsinkin sen jälkeen kun uusi sukupolvi, eli Ogi, Väiski ja kumppanit saatiin mukaan. Jos vaan paikka löytyy, mielelläni ensi kesänäkin puen joukkueen pelipaidan ylleni ja kirmaan hiekkakentälle.
Nyt on siis aika vaihtaa maisemaa ja kokeilla jotain uutta. Mitään ei ole vielä tiedossa, mutta onneksi ei ole kiire. Voi rauhassa katsella tulevia, ties vaikka se löytyy uudesta kaupungista. Tampere voisi olla kiva, kuten myös Kotka. Ehkä.
Hyvillä mielin siis lähdetään, ja nyt on hyvä tilaisuus myös muistella menneitä vuosia MTV3.fi-sivuston parissa. Kaikki alkoi keväällä 1998, kun kaverini Samu ehdotti palveluksiani entiselle naapurilleen, Asujan Antille. Muutamaa puhelua ja meiliä myöhemmin olimme päässeet sopimukseen siitä, että minulle on harjoittelupaikka varattuna. Oli jännää ja innostavaa olla mukana uuden homman tekemisessä ja sitä jatkuikin monta vuotta, siinä sivussa tuli saatua vakituinen duunikin.
Hurjien kimppakämppävuosien jälkeen vuorossa oli seitsemän vuotta Etelä-Haagassa, ehkä yhtä hurjia vuosia nekin. Pian Myyrmäkeen-paluun jälkeen elämä saikin hyvän uuden suunnan, josta on nyt hetki hyvää aikaa nauttia. Simon ei tarvitse toviin enää aamuisin toivottaa iskälle "hyvää työpäivää", iskän jäädessä kotiin lasten kanssa aikaa viettämään.
Alkuvuosina MTV3.fi oli herttaisen rauhallinen nettisivusto, vaikka vilkkuvista mainosbannereista tulikin jatkuvasti palautetta. Uutis-, urheilu- ja Makuja-sivujen lisäksi saitilta löytyi mm. Ratsailla-, Vesillä-, Koukussa- ja Luonnossa-sivut. Huomenta Suomessa oli perjantaisin koeajo-osuus ja allekirjoittaneen hommia oli laittaa autoista kertovat tekstit paikoilleen. Ei ollut puhettakaan sisäänheittävistä, lukijaa harhauttavista otsikoista eikä mahdollisimman lyhyistä sisällöistä, koska "eihän lukija jaksa pidempää lukea".
Nykyään nettimaailma on niin paljon laajempi ja jokapäiväisempi, ei sellaista voinut edes kuvitella silloin vuonna 2001, kun telkkarista katsottiin perjantaisen työpäivän päätteeksi, miten lentokone lensi toiseen WTC-torniin. Tai kun hieman myöhemmin samana vuonna silloinen toimituspäällikkö soitteli perjantai-iltasella kysyäkseen minua ottamaan kuvia Myyrmanniin, siellä kun oli tapahtunut jonkinlainen räjähdys.
Työkaverini Aleksin kanssa, kun juuri perjantaina juteltiin, tuli mieleen kuinka monta ihmistä on ohitse kulkenut näiden pitkien vuosien aikana. Satoja työkavereita ja vain muutama on edelleen paikalla - toistaiseksi. 14,5 vuoden ajan suurin osa työkavereista on häipynyt maisemista, mutta tähän mennessä itse olin ollut tonteilla, vanhemman valtiomiehen tyyliin.
Aikoinaan tiimipäivät ja pikkujoulut olivat varsin vauhdikkaita kokemuksia. Monta kertaa tuli könyttyä omalle työpisteelle C4:seen ja nukuttua siellä lattialla. Yleensä ensimmäisenä aamulla herättelemään tuli Höglundin Anu, kerran menin jopa silloin olleelle sählyvuorolle maaliin makoilemaan, vaikka edellinen ilta oli venynyt pitkälle ja tosiaan nukuin työpaikalla. Parhaiten mieleen ovat jääneet myös kevätsuunnittelureissu Tallinnaan, Helmi-klubin avajaisristeily laivalla apumiehenä, asiakkaille järjestetyt kuutamojuhlat Kaikukadulla, joista sain hyvää rekvisiittaa seuraavan illan oman kodin tupari- ja halloween-juhlille sekä Maikkarin netin 5-vuotisjuhlat, jotka olivat hillittömimmät bileet, joissa olen ollut mukana. Ainakin duunibileistä.
Duunikavereita on ollut mahtavia ja välillä myös vähemmän mahtavia. Urheilusivujen tuottajina ja toimituspäälliköina ovat olleet Teemu L., Rami, Svedu ja Teemu K. Pomoina Mauno, Limppu, Carina, Juosila, Henkka ja muut. Hyvin muistan ne hetket osastomme sydämessä, jossa kävimme Ramin ja Masan kanssa koripalloheittokilpailuja. Ja ne monet hetket Pillain Alen kanssa, kun väittelimme hyvässä hengessä musiikista. Samulin kanssa tuli paasattua urheilusta ja varsinkin NBA-koripallosta monet monituiset kerrat. Kun vielä tuolloin tupakoin, tuli Saaran ja muiden kessuttelijoiden kanssa hytistyä räntäsateelta piilossa talon alakerran ovella.
Potkulauta oli kovassa käytössä (Masan kanssa otettiin monet hyvät kisat!), mutta kun vaihdoimme A-taloon, ei siellä ollutkaan mahdollisuutta huristella sillä, joten lauta nökötti seinää vasten tähän syksyyn saakka. Ensi keväänä se saa uuden käyttäjän, kun Simo pääsee kokeilemaan vauhdin hurmaa.
Yksi kuuma kesä vietettiin evakossa entisessä äänitysstudiossa. Nykyään siellä tehdään chat-ohjelmia. Hauska kesä bunkkerissa. Oki soitti ihme pörinämusiikkia porukan iloksi. Tuona kesänä manageroimme toisen kerran jalkapallon arvokisojen manageripelissä Latin Feber -porukan kanssa. Vuosikausia tuo porukka, johon kuului maikkarilaisten lisäksi myös muutamia muitankin, juhlisti Mestarien liigan finaali-iltaa saunomalla ja ottelua railakkaasti katsoen. Tuli nähtyä uskomattoman hienoja finaaleja, kuten Bayernin ja Liverpoolin voitot ja myös hupaisia finaaleja, kun vannoutunut Real Madrid -fani Raimo pääsi tuulettamaan voittajana. Niitä tuuletuksia ei ole moneen vuoteen nähty, eikä ole kyllä ollut saunaakaan. Viime kausi oli jo ensimmäinen, jolloin Latin Feberin perinteistä managerointikisaa ei käyty, porukka kun vaan putosi kiireiden ym. syiden takia pois.
Ihan oma lukunsa oli myös ns. Miestoimikunta, joka monen vuoden ajan piti kokouksiaan Maikkarin saunatiloissa. Homma kuitenkin loppui vuonna 2006, kun sauna rempattiin ja annettiin sen jälkeen firman johtoportaan käyttöön. Onneksi ehdimme pitämään monet hyvät kokoukset saunalla ja juuri ennen remppaa myös kaverini polttarisaunan siellä. Erään miestoimikuntaillan aikana soitimme entiselle pomolle, Maunolle, ja kun juttelin hetken Maunon kanssa puhelimessa, hän sanoi: "Anthoonus, aika entinen ei koskaan palaa". Tuo pitää nytkin hyvin paikkaansa. Noita menneitä aikoja voi haikailla, mutta maailma on muuttunut. Ja hyvä niin. Eipähän pääse kyllästymään.
Välillä on ollut kova ikävä noita em. hetkiä Ramin, Masan, Svedun, Alen, Samulin, Saaran, Sonjan, Karoliinan ja muidenkin kanssa. Ikävä on kuitenkin kaikonnut nykyisten työkaverien kanssa. Viime vuodet päivien ehdottomia herkkupaloja ovat olleet lounaan jälkeiset hengailut ja maailmanparannukset aulan sohvilla ja samaisessa paikassa vietetyt klo 14 tauot. Silja, Leena, Sanna ja kumppanit, hauskaa on ollut. Kiitos mielettömästi teille. Next video taitaa alkaa ihan juuri.
Pakko myös nostaa vielä esiin Maikkarin futisjengi, jonka vt. joukkueenjohtajanakin vierähti pari vuotta. Iloja ja suruja on koettu tämän joukkueen myötä, mutta draivi on pysynyt koko ajan hyvänä, varsinkin sen jälkeen kun uusi sukupolvi, eli Ogi, Väiski ja kumppanit saatiin mukaan. Jos vaan paikka löytyy, mielelläni ensi kesänäkin puen joukkueen pelipaidan ylleni ja kirmaan hiekkakentälle.
Nyt on siis aika vaihtaa maisemaa ja kokeilla jotain uutta. Mitään ei ole vielä tiedossa, mutta onneksi ei ole kiire. Voi rauhassa katsella tulevia, ties vaikka se löytyy uudesta kaupungista. Tampere voisi olla kiva, kuten myös Kotka. Ehkä.
Wednesday, July 18, 2012
Tribuutti alkuperäiselle Herra Lordille
Vuosi oli 1984 ja vierailulla äitini serkun luokse sain kuulla jotain, joka muutti silloin 9-vuotiaan pojan musiikkimaun kertaheitolla. Serkun poika Harri soitti pikkunatiaiselle uunituoretta Deep Purplen comebacklevyä "Perfect Strangers". Aiemmin Duran Durania ja Dingoa diggailleena olin heti myyty uudesta, D-kirjaimella alkaneesta yhtyeestä. Meni vielä pitkä tovi, ennen kuin edes kuulin Purplen alkuaikojen jättihittejä ja muita sen ajan loistavia kappaleita, mutta se ei kuulu tähän.
Tuota c-kasettia, jolle äänitimme Purplen ensimmäisen yhteisen levytyksen 8 vuoteen, tuli kuunneltua todella paljon. Aika pian sain toisenkin kasetin, jolle oli äänitetty Kissin "Animalize" ja W.A.S.P.in debyytti. Seuraavaksi olikin vuorossa Twisted Sisterin "Stay Hungry" ja Dion "The Last in Line". Aika kovia hevilevyjä siis. Mutta tärkein oli - ja on edelleen - tuo Diipparien levy.
Levyhän alkaa hienolla urkuintrolla, jonka myötä homma lähtee mahtavasti käyntiin biisin Knockin' at Your Back Door ohjaamana. Hienoja heavy rock -kappaleita toinen toisensa perään, joukossa mm. nimikappale Perfect Strangers, jolla kuullaan yhtä kaikkien aikojen parasta rockmusiikin viisikkoa elämänsä vedossa ja yhtenä tärkeimmistä palasista oli urkuri Jon Lord, yhtyeen perustajajäsen.
Lord oli viettänyt Diipparien tauon Whitesnaken riveissä yhdessä Purplen vuosien 1974-76 vokalistin David Coverdalen kanssa, levyttäen kuusi studioalbumia, joukossa mm. "Lovehunter" ja "Slide it In". Erinomaisten levyjen sarja ei katkennut tähän paluulevyyn, kun Lord ja toinen perustajajäsen, rumpali Ian Paice päättivät pistää Purplen uudelleen kasaan. Heikompien levyjen aika oli vasta myöhemmin, kunnes bändi palautti jälleen itsensä kunnian tielle vuoden 1996 Purpendicularin myötä.
Viiksivallu Lord jätti bändin jo 10 vuotta sitten ja siirtyi eläkkeelle. Tuon eläkeajan Lord käytti soittelemalla keikkoja milloin parhaiten sopi ja levyttämällä kolme sooloalbumia mittavan soolotuotantonsa jatkoksi. Pakko myöntää, etteivät nuo soololevyt ole juurikaan kiinnostaneet enkä ole tainnut yhtäkään biisiä niiltä kuulla. Varmasti ihan hienoja tuotoksia, mutta itselle Lordin nerokkaat, velhomaiset Hammondin kautta suoritetut sävelmatot sekä Deep Purplen että Whitesnaken levyillä ovat ne, joita haluaa kuunnella yhä uudestaan, vaikka välillä taukoja luonnollisesti tuleekin.
Jon Lord menehtyi maanantaina 16.7.2012 keuhkoveritulppaan 71-vuoden ikäisenä. Vaikka äijän uusia juttuja ei ollutkaan tullut kuunneltua eikä nähtyä keikalla sitten vuoden 1999 Abandon-kiertueen, tulee ikävä. Onneksi voi kuunnella näitä mahtavia urkuriffejä, mitä Lord yhtyeelleen loi. Tästä katsomaan, olkaa hyvät!
Tuota c-kasettia, jolle äänitimme Purplen ensimmäisen yhteisen levytyksen 8 vuoteen, tuli kuunneltua todella paljon. Aika pian sain toisenkin kasetin, jolle oli äänitetty Kissin "Animalize" ja W.A.S.P.in debyytti. Seuraavaksi olikin vuorossa Twisted Sisterin "Stay Hungry" ja Dion "The Last in Line". Aika kovia hevilevyjä siis. Mutta tärkein oli - ja on edelleen - tuo Diipparien levy.
Levyhän alkaa hienolla urkuintrolla, jonka myötä homma lähtee mahtavasti käyntiin biisin Knockin' at Your Back Door ohjaamana. Hienoja heavy rock -kappaleita toinen toisensa perään, joukossa mm. nimikappale Perfect Strangers, jolla kuullaan yhtä kaikkien aikojen parasta rockmusiikin viisikkoa elämänsä vedossa ja yhtenä tärkeimmistä palasista oli urkuri Jon Lord, yhtyeen perustajajäsen.
Lord oli viettänyt Diipparien tauon Whitesnaken riveissä yhdessä Purplen vuosien 1974-76 vokalistin David Coverdalen kanssa, levyttäen kuusi studioalbumia, joukossa mm. "Lovehunter" ja "Slide it In". Erinomaisten levyjen sarja ei katkennut tähän paluulevyyn, kun Lord ja toinen perustajajäsen, rumpali Ian Paice päättivät pistää Purplen uudelleen kasaan. Heikompien levyjen aika oli vasta myöhemmin, kunnes bändi palautti jälleen itsensä kunnian tielle vuoden 1996 Purpendicularin myötä.
Viiksivallu Lord jätti bändin jo 10 vuotta sitten ja siirtyi eläkkeelle. Tuon eläkeajan Lord käytti soittelemalla keikkoja milloin parhaiten sopi ja levyttämällä kolme sooloalbumia mittavan soolotuotantonsa jatkoksi. Pakko myöntää, etteivät nuo soololevyt ole juurikaan kiinnostaneet enkä ole tainnut yhtäkään biisiä niiltä kuulla. Varmasti ihan hienoja tuotoksia, mutta itselle Lordin nerokkaat, velhomaiset Hammondin kautta suoritetut sävelmatot sekä Deep Purplen että Whitesnaken levyillä ovat ne, joita haluaa kuunnella yhä uudestaan, vaikka välillä taukoja luonnollisesti tuleekin.
Jon Lord menehtyi maanantaina 16.7.2012 keuhkoveritulppaan 71-vuoden ikäisenä. Vaikka äijän uusia juttuja ei ollutkaan tullut kuunneltua eikä nähtyä keikalla sitten vuoden 1999 Abandon-kiertueen, tulee ikävä. Onneksi voi kuunnella näitä mahtavia urkuriffejä, mitä Lord yhtyeelleen loi. Tästä katsomaan, olkaa hyvät!
Friday, May 11, 2012
MCA come and rock the sure shot!
Niin siinä kävi, että jälleen kupsahti yksi kova muusikko. Adam Yauch, joka tunnettiin taiteilijanimellä MCA, oli yksi Beastie Boysin perustajajäseniä ja yli 30 vuoden ajan kolmikko MCA, King Adrock (Adam Horowitz) ja Mike D (Michael Diamond) loivat omaa juttuaan fanien iloksi.
Beastie Boys on yksi pääsyyllisistä raprockin ja numetalin syntyyn, mutta ei syytetä heitä turhaan siitä. Koittakaa kestää mukana, kun käyn läpi yhden historiikin. Beastie Boysin ensilevyltä löytyneet hitit "(You Gotta) Fight for Your Right (To Party)" ja "No Sleep Til Brooklyn" esittelivät valkoiselle musiikkia kuuntelevalle yleisölle mustien tekemää hiphop-musiikkia yhdistettynä tutumpaan rockrunttaukseen. Hevin kulta-aikana 1980-luvulla nuo biisit yhdessä Run-DMC:n ja Aerosmithin tekemän Walk This Way -uudelleentulkinnan kanssa upposivat kuin kuuma veitsi voihin.
Heti perään moni yritti saada hitin samalla kaavalla: newyorkilainen thrash-suuruus Anthrax oli ollut lähellä ja kuullut hiphopia aina, joten bändin tekemä humoristinen I'm the Man ei vaikuttanut yhtyeen faneihin negatiivisella tavalla, vaan he ottivat biisin omakseen ja Anthrax esittää biisiä vielä nykyäänkin keikoillaan. Suomessakin saatiin oma Beastie Boys, kun turkulainen Pääkköset julkaisi levyllisen räppiheviä. Sanoitukset olivat tietenkin pelkkää vitsiä toisen perään ja musiikkipuolikin aika yksitoikkoista: hevikitara runttasi ja saksofoni toi väliin hassuja töräyksiä. Silti myönnän diggaavani Pääkkösten levystä, sekä nostalgisista että humoristisistä syistä. Katsokaa itse:
Paria vuotta myöhemmin, kun Guns N' Rosesin vokalisti Axl Rose oli hehkuttanut N.W.A:ta keikoilla, Public Enemy tullut tunnetuksi Spike Leen elokuvien soundtrackeilta ja rap oli noussut MTV-musiikkikanavan kautta tunnetummaksi musiikkityyliksi, nousivat myös muunlaiset yhtyeet huipulle. Niiden joukossa olivat mm. funkia ja punkia yhdistellyt Red Hot Chili Peppers ja funkin kanssa myös kikkaillut Faith No More. Samaan aikaan Anthrax iski jälleen rapin kimppuun. Tällä kertaa yhdessä Public Enemyn nokkamiehen Chuck D:n kanssa versioitu PE-hitti "Bring the Noize" oli suuri hitti. B-puolia ja ym-sälää sisältäneellä Attack of the Killer B's -levyltä löytyy myös toinen räppiveto "Startin' Up a Posse".
Panteran jättihitin "Walk" rytmit pomputtivat jo siihen malliin, että jotain rapin ja metallin välillä oli tapahtumaisillaan. Vuonna 1993 julkaistulla Judgment Night -elokuvan soundtrackilla kuultiin rockyhtyeiden ja räppipumppujen yhteisvetoja, niistä mainittakoon mm. Living Colourin ja Run-DMC:n "Me, Myself & My Microphone", Biohazardin ja Onyxin nimibiisi "Judgment Night", Faith No Moren ja Boo-Yaa Triben "Another Body Murdered" sekä Slayerin ja Ice-T:n medley "Disorder", jossa oli mukana kolme The Exploited -punkbändin biisiä.
Ice-T oli kovin mieltynyt heviin ja gangstarapin kummisedäksi tituleerattu Comptonin katujen kasvatti keräsikin muista samoja fiiliksiä omanneista mustista muusikoista ympärilleen ryhmän nimeltä Body Count, joka sai nimeä itselleen ynnäämällä debyyttilevyn viimeiseksi raidaksi "Cop Killer" -biisin. Jenkkilä älähti, kun kalikka kalahti. Rodney Kingin oikeudenkäynnin jälkimainingeissa tapahtuneet Los Angelesin mellakat olivat vielä liian tuoreessa muistissa, joten levy-yhtiö siivosi biisin pikavauhdilla levyiltä pois. Onneksi nykypäivänä tuokin biisi on helppo saada netin kautta, jos tarvetta ja halua on. Body Count on ennemminkin hc-punkia kuin räppiheviä, mutta samoilla nurkilla kuitenkin pyörittiin.
Los Angelesista kotoisin oleva Rage Against the Machine runttasi omaa kokeilevaa tyyliään jo vuonna 1992 ilmestyneellä debyyttilevyllään. Suomeen yhtyeen musiikki alkoi rantautua vuoden 1994 tietämillä, kiitos MTV:n Headbangers' Ballin, jossa videoita biiseistä "Killing in the Name" ja "Freedom" näytettiin. Vuonna 1996 ilmestynyt Evil Empire ja sinkku "Bulls On Parade" nostivat bändin lopullisesti massojen tietoisuuteen.
New Yorkista kotoisin oleva House of Pain koostui kolmesta valkoihoisesta, jotka yhdistelivät hienolla tavalla tarttuvia riimejä hyviin taustoihin, joissa hyödynnettiin Everlastin (Eric Schrody) ja Danny Boyn (Daniel O'Connor) irlantilaista syntyperää. Kolmas jäsen, DJ Lethal (Leor Dimant) puolestaan oli kotoisin Latviasta. Bändi teki hevikitaroilla varustetut versiot hiteistään "Jump Around" ja "Shamrocks and Shenanigans" ja lisäsi räppiheviin taas uusia elementtejä, vaikka aika lailla samoilla linjoilla edelleen oltiin menossa.
Kun House of Pain pisti pillit pussiin parin levyn jälkeen, siirtyi DJ Lethal vahvistamaan floridalaista, kovassa nosteessa ollutta Limp Bizkitiä, jonka maailmanvalloituksessa oli ollut apuna vuonna 1996 kakkoslevynsä Life is Peachy jenkkien listaykköseksi yllättäen saanut KoRn, joka sekin taaplasi uusilla vesillä musiikkityylinsä suhteen. Erityisesti vokalisti Fred Durstin punaisesta väärinpäin olleesta lippiksestä ja ylisuuresta toppatakista sekä kitaristi Wes Borlandin kasvomaskeista muistettava Limpparit olivat suosionsa huipulla vuonna 1999 järjestetettyjen kolmansien Woodstock-festarien aikaan. Bändin keikan aikaan lauantaina kuumuuteen ja liian kalliisiin virvokkeiden ja ruoan hintaan suivaantuneet känniset nuoret alkoivat mellakoimaan, riehumaan, rettelöitsemään ja raiskaamaan, tuloksena jotain ihan muuta kuin mitä alkuperäinen, hippikauden huipentanut Woodstock oli tarkoittanut.
Limp Bizkitinkin kohtalona oli olla pelkästään hetken huumaa, joka loppui nopeasti, kun suurin fanikunta kasvoi ja siirtyi muihin aktiviteetteihin ja bändeihin. Myös sekoilut kitaristihommissa ja se, että Durstilla kihahti menestys totaalisesti hattuun nopeuttivat bändin menestyksen katoamista. Limp Bizkit ei jää muistoihin loistavien ja tarttuvien biisiensä ansiosta vaan siksi, että he ratsastivat yhden tyylisuunnan aallonharjalla yhdessä mm. Kid Rockin kanssa, juuri ennen kuin koko musiikkibisnes levisi käsiin internetin ja tiedostonjaon helpottumisen myötä.
Sinä aikana kun ylläolevat orkesterit jyräsivät musalistoilla, tekivät Beastiet omaa juttuaan ja lähtivät jo toisella levyllään Paul's Boutique täysin eri suuntiin kuin Licensed to Ill -debyytillään. Levyllä käytettiin hirmuinen määrä eri sampleja eikä allekirjoittanutkaan vuonna 1989 tajunnut levyn nerokkuutta ja hienoutta. Eihän siltä löytynytkään niitä samanlaisia räppihevibiisejä enää. "Buu. En diggaa." Kuinka väärässä sitä voikaan olla, kun ajankohta ei ole oikea. Onneksi olen lopulta nähnyt valon tämän suhteen.
Vuonna 1992 ilmestyneellä Check Your Head -levyllä Beastie Boys löi lukkoon yhden omista tavaramerkeistään, joka löytyy biisien rivien lopuista. Kolmikolla oli tapana painottaa viimeistä sanaa paukauttamalla sen yhteislaululla voimakkaasti ja tämä tyyli seurasi aina viimeisiin levytyksiin saakka. Vaikka bändin musiikki olikin tavallaan saman toistoa, löysivät he aina uudelle levylle jonkinlaisen uuden tyylin, jolla saatiin yksi jättihitti aikaiseksi.
Ensimmäisenä tällaisena oli klassikkolevy Ill Communication -levyn kaksi mestarillista hittiä: "Sabotage" ja "Sure Shot". Ensin mainittu palautti Beastie Boysin huipulle ja nosti heidät vielä korkeammalle kuin aiemmin. Kolmikko oli noussut superbändien joukkoon, eivätkä he olisi pudonneet sieltä ilman Yauchin sairastumista ja kuolemaa. Supersuosiota jatkoi jälleen nerokkaan keksinnön sisältänyt Hello Nasty -levyn ensisinkku "Intergalactic", jossa käytettiin robottiääntä.
Beastie Boysin yksi menestyksen avain oli myös loistavat videot ja bändi saikin jo vuonna 1999 Music Television Video Music Awardsissa popin kuninkaan Michael Jacksonin mukaan nimetyn Video Vanguard -palkinnon, joka jaettiin vuosittain musiikkivideoiden teossa erityisesti meritoituneille artisteille. Adam Yauch käytti tilaisuuden hyväkseen puhumalla tärkeistä asioista - kuinka oikeassa hän olikaan:
Aina ensimmäisestä Fight for Your Right -videosta lähtien yhtye panosti visuaaliseen puoleen ja geneeristä pälpätysvideota seurasi loistelias, useimmiten huumorilla varustettu video. Näistä voidaan mainita "Sabotagen" kyttäparodia, "Intergalacticin" futuristinen japanilaista elämänmenoa ja Godzilla-leffoja muistellut pätkä sekä viimeisimmältä Hot Sauce Committee Part Two -levyltä ollut "Make Some Noise", jonka videolla nähdään, mitä tapahtui Elijah Woodin (Adrock), Seth Rogenin (Mike D) ja Danny McBriden (MCA) esittämälle Beastie-kolmikolle, kun he lähtivät Fight for Your Right -videon lopussa pois bileistä.
Lähes 30-minuuttisessa Fight for Your Right Revisited -pätkässä on mukana monta tuttua kasvoa, mm. Ted Danson, Steve Buscemi, Kirsten Dunst, Chloë Sevigny ja Orlando Bloom. Loppupuolella nähdään myös kahden Beastie-kolmikon välinen härski tanssikilpailu, kun em. porukkaa haastamaan saapuu "vanhat Beastiet", joita esittävät Will Ferrell (Adrock), John C. Reilly (Mike D) ja Jack Black (MCA). Aivan videon lopussa oikeat Beastiet tulevat mukaan univormuisina poliiseina. Yauchin huonokuntoisesta olemuksesta tulee mieleen Queenin vokalisti Freddie Mercury, joka viimeiseksi jääneellä videollaan "Those Were the Days of Our Lives" oli tikkulaihana aika hurjannäköinen ilmestys.
Beastie Boys oli myös punktaustansa takia siitä erikoinen hiphopryhmä, että heillä biisien taustat muodostuivat useasti kitarasta, bassosta ja rummuista, joita äijät itse soittivat. Beastiet toimivat esikuvana ainakin newyorkilaiselle Fun Lovin' Criminalsille ja Philadelphiasta kotoisin olevalle The Rootsille. Suomessa on viime aikoina ollut voimissaan livebändin liittäminen räppiin. Koivuniemen Herrat ja Elokuu ovat tästä hyviä esimerkkejä, unohtamatta jo vuosia Liekehtiviä Torsionien kanssa esiintynyttä Notkeaa Rottaa.
Beastie Boys pääsi pari viikkoa sitten yhtenä tämän vuoden porukkaa sisään Rock'n'Roll Hall of Fameen. Suurimman huomion varasti vuoden pääbändi Guns N' Roses, jonka vokalisti Axl Rose ei voinut olla tälläkään kertaa hämmentämättä pakkaa, vaan päätti jäädä pois bakkanaaleista. Beastie Boysin induktio olisi muuten jäänyt likimain huomioitta, ellei poissa juhlista ollut Yauch olisi mennyt kuolemaan. Red Hot Chili Peppers pääsi muuten myös sisään, mutta eihän sitä kukaan tainnut huomata. Kun Yauch oli kykenemätön esiintymään, auttoivat The Roots ja Kid Rock:
Laitetaan loppuun vielä video biisistä, jolla Hiihtopipo & Kavallus lopettivat Yauchin muistoksi pyhitetyn ohjelmansa männä sunnuntaina eli No Sleep Til Brooklyn, olkaa hyvät:
Beastie Boys on yksi pääsyyllisistä raprockin ja numetalin syntyyn, mutta ei syytetä heitä turhaan siitä. Koittakaa kestää mukana, kun käyn läpi yhden historiikin. Beastie Boysin ensilevyltä löytyneet hitit "(You Gotta) Fight for Your Right (To Party)" ja "No Sleep Til Brooklyn" esittelivät valkoiselle musiikkia kuuntelevalle yleisölle mustien tekemää hiphop-musiikkia yhdistettynä tutumpaan rockrunttaukseen. Hevin kulta-aikana 1980-luvulla nuo biisit yhdessä Run-DMC:n ja Aerosmithin tekemän Walk This Way -uudelleentulkinnan kanssa upposivat kuin kuuma veitsi voihin.
Heti perään moni yritti saada hitin samalla kaavalla: newyorkilainen thrash-suuruus Anthrax oli ollut lähellä ja kuullut hiphopia aina, joten bändin tekemä humoristinen I'm the Man ei vaikuttanut yhtyeen faneihin negatiivisella tavalla, vaan he ottivat biisin omakseen ja Anthrax esittää biisiä vielä nykyäänkin keikoillaan. Suomessakin saatiin oma Beastie Boys, kun turkulainen Pääkköset julkaisi levyllisen räppiheviä. Sanoitukset olivat tietenkin pelkkää vitsiä toisen perään ja musiikkipuolikin aika yksitoikkoista: hevikitara runttasi ja saksofoni toi väliin hassuja töräyksiä. Silti myönnän diggaavani Pääkkösten levystä, sekä nostalgisista että humoristisistä syistä. Katsokaa itse:
Paria vuotta myöhemmin, kun Guns N' Rosesin vokalisti Axl Rose oli hehkuttanut N.W.A:ta keikoilla, Public Enemy tullut tunnetuksi Spike Leen elokuvien soundtrackeilta ja rap oli noussut MTV-musiikkikanavan kautta tunnetummaksi musiikkityyliksi, nousivat myös muunlaiset yhtyeet huipulle. Niiden joukossa olivat mm. funkia ja punkia yhdistellyt Red Hot Chili Peppers ja funkin kanssa myös kikkaillut Faith No More. Samaan aikaan Anthrax iski jälleen rapin kimppuun. Tällä kertaa yhdessä Public Enemyn nokkamiehen Chuck D:n kanssa versioitu PE-hitti "Bring the Noize" oli suuri hitti. B-puolia ja ym-sälää sisältäneellä Attack of the Killer B's -levyltä löytyy myös toinen räppiveto "Startin' Up a Posse".
Panteran jättihitin "Walk" rytmit pomputtivat jo siihen malliin, että jotain rapin ja metallin välillä oli tapahtumaisillaan. Vuonna 1993 julkaistulla Judgment Night -elokuvan soundtrackilla kuultiin rockyhtyeiden ja räppipumppujen yhteisvetoja, niistä mainittakoon mm. Living Colourin ja Run-DMC:n "Me, Myself & My Microphone", Biohazardin ja Onyxin nimibiisi "Judgment Night", Faith No Moren ja Boo-Yaa Triben "Another Body Murdered" sekä Slayerin ja Ice-T:n medley "Disorder", jossa oli mukana kolme The Exploited -punkbändin biisiä.
Ice-T oli kovin mieltynyt heviin ja gangstarapin kummisedäksi tituleerattu Comptonin katujen kasvatti keräsikin muista samoja fiiliksiä omanneista mustista muusikoista ympärilleen ryhmän nimeltä Body Count, joka sai nimeä itselleen ynnäämällä debyyttilevyn viimeiseksi raidaksi "Cop Killer" -biisin. Jenkkilä älähti, kun kalikka kalahti. Rodney Kingin oikeudenkäynnin jälkimainingeissa tapahtuneet Los Angelesin mellakat olivat vielä liian tuoreessa muistissa, joten levy-yhtiö siivosi biisin pikavauhdilla levyiltä pois. Onneksi nykypäivänä tuokin biisi on helppo saada netin kautta, jos tarvetta ja halua on. Body Count on ennemminkin hc-punkia kuin räppiheviä, mutta samoilla nurkilla kuitenkin pyörittiin.
Los Angelesista kotoisin oleva Rage Against the Machine runttasi omaa kokeilevaa tyyliään jo vuonna 1992 ilmestyneellä debyyttilevyllään. Suomeen yhtyeen musiikki alkoi rantautua vuoden 1994 tietämillä, kiitos MTV:n Headbangers' Ballin, jossa videoita biiseistä "Killing in the Name" ja "Freedom" näytettiin. Vuonna 1996 ilmestynyt Evil Empire ja sinkku "Bulls On Parade" nostivat bändin lopullisesti massojen tietoisuuteen.
New Yorkista kotoisin oleva House of Pain koostui kolmesta valkoihoisesta, jotka yhdistelivät hienolla tavalla tarttuvia riimejä hyviin taustoihin, joissa hyödynnettiin Everlastin (Eric Schrody) ja Danny Boyn (Daniel O'Connor) irlantilaista syntyperää. Kolmas jäsen, DJ Lethal (Leor Dimant) puolestaan oli kotoisin Latviasta. Bändi teki hevikitaroilla varustetut versiot hiteistään "Jump Around" ja "Shamrocks and Shenanigans" ja lisäsi räppiheviin taas uusia elementtejä, vaikka aika lailla samoilla linjoilla edelleen oltiin menossa.
Kun House of Pain pisti pillit pussiin parin levyn jälkeen, siirtyi DJ Lethal vahvistamaan floridalaista, kovassa nosteessa ollutta Limp Bizkitiä, jonka maailmanvalloituksessa oli ollut apuna vuonna 1996 kakkoslevynsä Life is Peachy jenkkien listaykköseksi yllättäen saanut KoRn, joka sekin taaplasi uusilla vesillä musiikkityylinsä suhteen. Erityisesti vokalisti Fred Durstin punaisesta väärinpäin olleesta lippiksestä ja ylisuuresta toppatakista sekä kitaristi Wes Borlandin kasvomaskeista muistettava Limpparit olivat suosionsa huipulla vuonna 1999 järjestetettyjen kolmansien Woodstock-festarien aikaan. Bändin keikan aikaan lauantaina kuumuuteen ja liian kalliisiin virvokkeiden ja ruoan hintaan suivaantuneet känniset nuoret alkoivat mellakoimaan, riehumaan, rettelöitsemään ja raiskaamaan, tuloksena jotain ihan muuta kuin mitä alkuperäinen, hippikauden huipentanut Woodstock oli tarkoittanut.
Limp Bizkitinkin kohtalona oli olla pelkästään hetken huumaa, joka loppui nopeasti, kun suurin fanikunta kasvoi ja siirtyi muihin aktiviteetteihin ja bändeihin. Myös sekoilut kitaristihommissa ja se, että Durstilla kihahti menestys totaalisesti hattuun nopeuttivat bändin menestyksen katoamista. Limp Bizkit ei jää muistoihin loistavien ja tarttuvien biisiensä ansiosta vaan siksi, että he ratsastivat yhden tyylisuunnan aallonharjalla yhdessä mm. Kid Rockin kanssa, juuri ennen kuin koko musiikkibisnes levisi käsiin internetin ja tiedostonjaon helpottumisen myötä.
Sinä aikana kun ylläolevat orkesterit jyräsivät musalistoilla, tekivät Beastiet omaa juttuaan ja lähtivät jo toisella levyllään Paul's Boutique täysin eri suuntiin kuin Licensed to Ill -debyytillään. Levyllä käytettiin hirmuinen määrä eri sampleja eikä allekirjoittanutkaan vuonna 1989 tajunnut levyn nerokkuutta ja hienoutta. Eihän siltä löytynytkään niitä samanlaisia räppihevibiisejä enää. "Buu. En diggaa." Kuinka väärässä sitä voikaan olla, kun ajankohta ei ole oikea. Onneksi olen lopulta nähnyt valon tämän suhteen.
Vuonna 1992 ilmestyneellä Check Your Head -levyllä Beastie Boys löi lukkoon yhden omista tavaramerkeistään, joka löytyy biisien rivien lopuista. Kolmikolla oli tapana painottaa viimeistä sanaa paukauttamalla sen yhteislaululla voimakkaasti ja tämä tyyli seurasi aina viimeisiin levytyksiin saakka. Vaikka bändin musiikki olikin tavallaan saman toistoa, löysivät he aina uudelle levylle jonkinlaisen uuden tyylin, jolla saatiin yksi jättihitti aikaiseksi.
Ensimmäisenä tällaisena oli klassikkolevy Ill Communication -levyn kaksi mestarillista hittiä: "Sabotage" ja "Sure Shot". Ensin mainittu palautti Beastie Boysin huipulle ja nosti heidät vielä korkeammalle kuin aiemmin. Kolmikko oli noussut superbändien joukkoon, eivätkä he olisi pudonneet sieltä ilman Yauchin sairastumista ja kuolemaa. Supersuosiota jatkoi jälleen nerokkaan keksinnön sisältänyt Hello Nasty -levyn ensisinkku "Intergalactic", jossa käytettiin robottiääntä.
Beastie Boysin yksi menestyksen avain oli myös loistavat videot ja bändi saikin jo vuonna 1999 Music Television Video Music Awardsissa popin kuninkaan Michael Jacksonin mukaan nimetyn Video Vanguard -palkinnon, joka jaettiin vuosittain musiikkivideoiden teossa erityisesti meritoituneille artisteille. Adam Yauch käytti tilaisuuden hyväkseen puhumalla tärkeistä asioista - kuinka oikeassa hän olikaan:
Aina ensimmäisestä Fight for Your Right -videosta lähtien yhtye panosti visuaaliseen puoleen ja geneeristä pälpätysvideota seurasi loistelias, useimmiten huumorilla varustettu video. Näistä voidaan mainita "Sabotagen" kyttäparodia, "Intergalacticin" futuristinen japanilaista elämänmenoa ja Godzilla-leffoja muistellut pätkä sekä viimeisimmältä Hot Sauce Committee Part Two -levyltä ollut "Make Some Noise", jonka videolla nähdään, mitä tapahtui Elijah Woodin (Adrock), Seth Rogenin (Mike D) ja Danny McBriden (MCA) esittämälle Beastie-kolmikolle, kun he lähtivät Fight for Your Right -videon lopussa pois bileistä.
Lähes 30-minuuttisessa Fight for Your Right Revisited -pätkässä on mukana monta tuttua kasvoa, mm. Ted Danson, Steve Buscemi, Kirsten Dunst, Chloë Sevigny ja Orlando Bloom. Loppupuolella nähdään myös kahden Beastie-kolmikon välinen härski tanssikilpailu, kun em. porukkaa haastamaan saapuu "vanhat Beastiet", joita esittävät Will Ferrell (Adrock), John C. Reilly (Mike D) ja Jack Black (MCA). Aivan videon lopussa oikeat Beastiet tulevat mukaan univormuisina poliiseina. Yauchin huonokuntoisesta olemuksesta tulee mieleen Queenin vokalisti Freddie Mercury, joka viimeiseksi jääneellä videollaan "Those Were the Days of Our Lives" oli tikkulaihana aika hurjannäköinen ilmestys.
Beastie Boys oli myös punktaustansa takia siitä erikoinen hiphopryhmä, että heillä biisien taustat muodostuivat useasti kitarasta, bassosta ja rummuista, joita äijät itse soittivat. Beastiet toimivat esikuvana ainakin newyorkilaiselle Fun Lovin' Criminalsille ja Philadelphiasta kotoisin olevalle The Rootsille. Suomessa on viime aikoina ollut voimissaan livebändin liittäminen räppiin. Koivuniemen Herrat ja Elokuu ovat tästä hyviä esimerkkejä, unohtamatta jo vuosia Liekehtiviä Torsionien kanssa esiintynyttä Notkeaa Rottaa.
Beastie Boys pääsi pari viikkoa sitten yhtenä tämän vuoden porukkaa sisään Rock'n'Roll Hall of Fameen. Suurimman huomion varasti vuoden pääbändi Guns N' Roses, jonka vokalisti Axl Rose ei voinut olla tälläkään kertaa hämmentämättä pakkaa, vaan päätti jäädä pois bakkanaaleista. Beastie Boysin induktio olisi muuten jäänyt likimain huomioitta, ellei poissa juhlista ollut Yauch olisi mennyt kuolemaan. Red Hot Chili Peppers pääsi muuten myös sisään, mutta eihän sitä kukaan tainnut huomata. Kun Yauch oli kykenemätön esiintymään, auttoivat The Roots ja Kid Rock:
Laitetaan loppuun vielä video biisistä, jolla Hiihtopipo & Kavallus lopettivat Yauchin muistoksi pyhitetyn ohjelmansa männä sunnuntaina eli No Sleep Til Brooklyn, olkaa hyvät:
Subscribe to:
Posts (Atom)
