Lätkämatsissa 2 - lätkäreissun paluu

Vuosi sitten lähdin ihan hetken mielijohteesta mukaan kaverien kasaan pistämään lätkäporukkaan. Mitään varsinaista jääkiekonpeluukokemusta ei ollut, muuta kuin ne normaalit tossulätkät ja luistimilla vedetyt höntsät joskus ala-asteikäisenä. Yläasteaikoina ei enää niin usein jäälle tullut mentyä. Reissu oli kaikilta osin mitä parhain ja sai haluamaan lisää herkkua.

Täällä raportti viimevuotisesta turnauksesta!

Kaverit innostuivat yhteisistä peleistä niin paljon, että pistivät hakemuksia liikkeelle vakiovuoron toivossa. Sellainen irtosikin tutusta paikasta: Lohjan jäähallista, jossa Torpedoturnauskin pelataan. Aluksi äijät veivasivat tiistaisin keskenään, mutta sittemmin ovat lyöneet hynttyyt yhteen paikallisen Kurskin Torpedon (turnauksen isäntäjoukkue) kanssa ja treenit ovat maanantaisin.

Turnauksen lähestyessä homma alkoi vaikeutua. Ensin kosahti vanha sotaratsu, Volvo. Joulunajan sukulointireissut hoidettiin julkisilla ja koska vuodenvaihteen aika on rikkonainen loppiaisenkin takia, päätin skipata auton korjaamisen myöhempään ajankohtaan. Päätöstä helpotti myös se, etten saanut parkkiksella muutaman viikon seisoneesta autosta kiinnijäätyneitä ovia auki.

Ostin bussilipun, päätin kokeilla Onnibussia. Ihan siitä syystä, että kyseinen firma saa nykyään liikennöidä Tampereen linja-autoasemalta aiemman Kalevan Prisman edustan lisäksi. Jännitti, miten saan lätkäkassin ja mailat ja systeemit bussiin kannettua, matkaa on kuitenkin parisen kilometriä ja romppeet painavat kuitenkin jonkin verran. Nappasin kantoon hieman pienemmän sporttikassin ja jätin rikkoutuneen ja vanhan kypärän pois matkasta.

Kuva: Jukka Pihlajaniemi

Tulipalopakkaset helpottivat juuri, kun olin kävelemässä bussille. Olin varautunut jäätävän kylmään keliin, joten hikoilin kuin mikäkin paahtaessani kohti bussiasemaa, sankan lumipyryn keskellä. Ehdin helposti bussiin ja sain tietää, että on mahdollista jäädä pois jo Keimolan "kessan" kohdalla. Soitin oitis isälleni ja sainkin kyydin odottamaan "kessalle". Ajoimme sieltä Rajatorpan legendaariseen Ykkösurheiluun hakemaan uutta kypärää. Ikävä kyllä Ykkösurheilu on pistämässä pillejä pussiin, siellä oli käynnissä loppuunmyynti. Minneköhän laittavat kaikki ne sinne lahjoitetut pelipaidat?

Tässä vaiheessa ei ollut vielä ihan varma, millä välineellä pääsen itse pääkallopaikalle eli Lohjan suuntaan. Onneksi Lauri tuli apuun ja päätti lähteä fanittamaan loistavaa jääkiekkoa koko päiväksi hyytävän kylmään katsomoon. Olimme hyvissä ajoin lauantaina perillä ja valmistautuminen päivän viiteen otteluun alkoi. Sain myös vihdoin uuden pelipaidan, joka onkin erittäin komea!

Ensimmäisenä vastassa oli aina paha Maddogs Kouvolasta. Vaikka koko ottelun ajan oli hyvä draivi päällä, iskivät kouvostoliittolaiset kiekon kuusi kertaa meidän rysään ja me onnistuimme vain kerran. Mollivoittoinen avaus siis: 1-6.

Kuva: Jukka Pihlajaniemi

Toisessa ottelussa vastaan luisteli Lihamylly Helsingistä. Jälleen kaikki mahdollisuudet voittoon, mutta vihulainen onnistui paremmin maalinteossa. Loppunumerot 1-5. Itse en vielä tässäkään ottelussa ehtinyt jäälle. Olin liian höveli, ajattelin, että annetaan koko syksyn kovaa treenanneiden pelaajien nauttia nyt työnsä hedelmistä, itse kun olin viime vuoden turnauksen jälkeen ehtinyt tasan yhden kerran testaamaan luistimia tuolla puistokentällä. Nyt kun ajattelee taaksepäin, olisi pitänyt olla heti aloitusvihellyksestä mukana pakistossa.

Hieman pidemmän tauon jälkeen kolmannessa ottelussa kohtasimme Vesijärven Lahnat, joiden kotikaupunki on Lahti. Tässäkin ottelussa meillä oli kaikki mahdollisuudet ottaa voitto, mutta jotenkin kummallisesti vastustaja nakutti tulostaululle omaan sarakkeeseen numeron 6, kun meidän puolella oli vain 1.

Neljännessä ottelussa oli sitten vastassa tuttuakin tutumpi Kurskin Torpedo. Isännät pääsivät ensin johtoon, mutta onnistuimme tasoittamaan. Torpedot iskivät vielä yhden maalin ja tilanne näytti jälleen kääntyvän meidän tappioksi, kunnes Rusty (ylhäällä pelikuvassa nro 45) iski tasoituksen. Painostimme hurjasti, mutta lisämaaleja ei enää nähty. Tuloksena siis Turbojugend Finland Hockey Clubin ensimmäinen piste!

Päivän viimeisessä ottelussa pelasimme helsinkiläistä Team Korakia vastaan. Perinteisesti ennen tätä ottelua otimme jäällä joukkuekuvan ja Korak teki saman omassa päädyssään. Viime vuonna tämä ottelu oli tasaisempi, nyt Korakin muutama peluri pääsi purjehtimaan väsyneiden peluriemme ohitse ja iskemään lätyn ohi loistavasti torjuneen Ekkiksen.

Viimeisen ottelun jälkeen keräännyimme sekä pelaajat että jälleen runsain joukoin paikalle saapunut fanilauma hallin pihalle yhteiskuvaan. Sen jälkeen kaikki lähtivät omille teilleen, osa kohti kotia, osa majoituspaikkoihin ja osa jo jatkoklubille Londoniin. Harmi, ettei tälläkään kertaa jaksanut olla pidempään. Ensimmäisenä soittanut Nothing Right Left veti ainakin muutaman ensimmäisen biisin perusteella hyviä versioita Nirvanan katalogista ja jälleen jäi loistelias Bi-Bubba-Lula & Shemale Babies näkemättä. Onneksi olimme paikalla soundcheckin aikaan, sai sentään jotain maistiaisia bändin soitannasta. Ehkä sitten ensi vuonna loppuun saakka?

Hurautimme hovikuljettajan kanssa takaisin Vantaalle ja ei muuta kuin unta palloon. Juna kotiin lähti jo klo 11. Siihen pääsy olikin yllättävän hankalaa. Kävelimme kohti Louhelan asemaa ja juuri siinä nurkalla ollessa näkyi, miten entinen M-, nykyinen I-juna lähti liikkeelle. No, eihän siinä mitään, mutta kun seuraava lähtisi vasta puolen tunnin kuluttua ja sen kanssa alkoi jo käydä jännäksi, ehtisinkö Tampereen-junaan.

Hyppäsin sitten toiseen suuntaan, eli Lentoaseman ja Tikkurilan kautta Helsinkiin menevään junaan, mutta jäin pois jo heti Martinlaaksossa. Kävin tsekkaamassa bussitilanteen. Yksi bussi tulikin heti sopivasti, mutta kun senkin kanssa oli epävarmuutta, ehtisinkö juna-asemalle ajoissa, päätin jättää lähtemättä linjurin kyytiin. Kävin kaupasta hakemassa vissyä ja könysin takaisin laiturille. Ehdin sitten Tampereelle vievään InterCityyn ihan hyvin, kun jäin odottamaan sitä Pasilan asemalle.

Mukavan happihyppelyn eli kävelymatkan kotiin jälkeen olikin hauskaa alkaa remuamaan lasten kanssa ja melkein saman tien lähdimmekin puistokentälle luistelemaan. Isällä meni verrytellessä ja lapsilla alkaa jo tasapaino löytymään ja eteenpäinkin päästään jo, välillä vauhdikkaastikin.

Tänään oli liian kylmä mennä luistelemaan eikä TJHC:n harjoituksiin Lohjan hornankattilaan ollut ilmeisesti kovinkaan moni peluri jaksavainen, joten skippaamisen puolelle meni. Polte jäälle on kuitenkin hurja! Kiekon ja mailan kanssa on myös päästävä pyörimään jäälle, jotta tuntumaa saisi paremmaksi. On sitten ensi vuoden turnauksessa paremmassa tikissä.

Tähän loppuun vielä kiitoksen turnauksen järjestäjille, kaikille joukkueille, innokkaasti juttua tehneelle medialle, meidän joukkueen pelaajille, loistavasti psyykanneelle ja hieroneelle huoltajalle sekä mahtavalle fanijoukolle. On ilo olla mukana tässä hommassa, vaikka vain kerran vuodessa.

Täällä vielä ennakkojuttu turnauksesta (YLE.fi)