Katutaidetta osa 5 - BOngauksia

Käväisin tovi sitten Pispalan feimillä tehtaiden taideteoksia tutkailemassa. Kaikkien muiden hienojen piissien lisäksi sieltä löytyi lisää Kabs / Bozer -materiaalia. Ilokseni huomasin, että syksyinen synttärikuva oli edelleen paikoillaan kattohuopatehtaan radanpuoleisessa ovessa.

Kolme uutta kuvaa löytyi siis tehtailta. Niistä ensimmäinen kattohuopatehtaan puolelta.

Seuraavat kaksi olivat tulitikkutehtaan seinissä:

Tuosta jälkimmäisestä on signeeraus jäänyt pois, mutta luulisin tämänkin olevan Bozerin käsialaa. Jos näin ei ole, niin korjataan asia kuntoon.

Uusin löytö oli Näsinsillan alla, kun kävin pitkästä aikaa tsekkaamassa tuon legendaarisen seinän tilanteen. Tutun näköinen kuva tämä seuraava:

Tarrojakin on tullut bongattua ympäri keskustaa.

Lukkosillan tarra tuli vastaan heti edellisen päivityksen jälkeen marraskuussa, mutta on joutunut odottamaan tähän saakka pääsyä esiin. Aika alkaa jo taistella tätäkin tarraa vastaan, onhan sen sijoituspaikka suhteellisen märkä.

Hallituskadulla on yksi sähköboksi, jossa näkee paljon tarroja.

Kuninkaankadulla, Sokosta vastapäätä oli ränniputkessa tutun näköinen naama.

Vanhan YO-talon, nykyisen Musiikkiteatteri Palatsin seinässä olevassa sähköboksissa Kauppakadulla olevasta tarrasta sain tiedon kaverin instagramin kautta. Pitihän tämä käydä mahdollisimman pian kuvaamassa talteen.

Vuolteenkadulla, Sorinaukion kupeessa, Putka Tattoon ikkunan alla olevassa sähköboksissa oli hauskalla tekstillä varustettu tarra:

Olimme taannoin käymässä Sorsapuistossa ja kotimatkalla kävelimme Tammelantorin ohitse. Samalla tutkin Tammelan Tokmannin seinässä olevaa pömpeliä, joka on hienosti tarroitettu ja josta kerroin aiemmassa päivityksessä. Ikävä kyllä ilmasto tekee omaa tappavaa työtään näille tarroille ja suurin osa niistä alkaa olla jo pudonnut irti.

Sen sijaan Asematunnelissa ei sää haittaa. Sieltä löysinkin pari itselleni uutta tarraa.

Lähdin myös merta edemmäs kalaan, kun kävin Helsingissä. Kävellessäni Bulevardia pitkin bongasin likimain tuhoutuneen tarran, joka lienee tutun piirtäjän tekosia.

Loppuun laitan Flickristä bongaamani kaksi piissiä. En ole vieläkään ehtinyt uudelleen Hatanpään feimille tsekkaamaan niiden seinien uusinta tilannetta, joten kun kerran nämä kaksi kuvaa löysin niin liitetään ne tähän.

Kuvat on ottanut Pauli Lindfors.

Juice Leskinen

Sain reilu viikko sitten luetuksi loppuun järkälemäisen Risainen elämä - Juice Leskinen 1950-2006 -elämäkerran. Kirja syväluotaa suomirockin yhden tärkeimmän henkilön elämän aina syntymästä ennenaikaiseen kuolemaan saakka. Kun kirjasta kerrottiin julkisuuteen, epäilin hieman kuultuani nuoresta kirjailijasta, Antti Heikkisestä. Nuorukainen kuitenkin suoriutui leiviskästään erinomaisesti. Jo ensimmäisistä riveistä lähtien Heikkisen kirjoitustapa ilahdutti, huvitti ja pakotti myös keskittymään.

Lukemistani elämäkerroista vertaisin Juicen kirjaa eniten Tuomari Nurmiosta kertovaan Dumariin, molemmissa on yhtä lailla pieteetillä keskitytty rokkarien urallaan levyttämiin kappaleisiin, niihin liittyviin yksityiskohtiin ja tarinoihin biisien taustalla ja ympärillä. Dumarin kohdalla ehkä enemmän musiikilliseen puoleen ja Juicen kohdalla tekstipuoleen. Siinä missä Hande mennä porskuttaa uusien ideoiden ja kokoonpanojen kera, on Jussi jo poistunut keskuudestamme. Ehkä Nurmion stadilaisuus ja kuitenkin pienempi menestys vaikuttivat, Leskinen kärsi julkisuudestaan kirjan mukaan valtavan paljon.

Kirjaa lukiessani huomasin, miten tietämätön olen ollut Juicen elämästä. Toki jo nuorna poikana tuli kaikki ne klassiset biisit kuultua Levyraadissa, Hittimittarissa, Rockradiossa ja lopulta myös paikallisradioissa. Marilyn, Jyrki Boy, Sika, Kaksoiselämää, jne. Itselläni ei ole koskaan ollut Juicen varsinaista LP-levyä. 1980-luvulla sain kokoelmakasetin, jolla taisi olla 16 tarkoin valittua kappaletta. Niitä tuli kuunneltua jonkun verran, mutta ei Juice koskaan mikään suosikki minulle ollut. Esimerkiksi Juicen bändissä soittaneista tyypeistä ei ollut ennen kirjan lukemista mitään hajua. Oli yllätys, että Slameissä ja muissa on soittanut mm. Puntti Valtonen ja Sakari Kuosmanen.

Suurin osa Juicen kirjoittamista pakinoista ja kolumneista on mennyt täysin ohi silmien, montaakaan haastattelua en muista. Yksi taisi tulla kirjassa mainituksi, siinä Juice istui tv-studiossa nojatuolissa ja poltti ketjussa tupakkaa ja jutteli nokkelasti haastattelijalle. Joitakin keikkoja tuli nähtyä tv:n välityksellä, niistä parhaiten on jäänyt mieleen kasarivuosikymmenen puolivälin keikka, jonka aikana Juice lauloi biisin Pilvee, pilvee sanoilla "ei oo Palmee, Palmee, Palmee..." joka nauratti reilu kymmenvuotiasta poikaa, mutta jotenkin sitä silloinkin ajatteli ettei ole kovinkaan kivaa ja korrektia lauleskella noin, kun naapurimaan pidetty pääministeri oli murhattu hetkeä aiemmin.

1990-luvulta eteenpäin Juice putosi omalta kartalta muutamaa huippubiisiä lukuunottamatta. Yhdelläkään Leskisen keikalla en käynyt, en siis päässyt nauttimaan mestarin verbaliikasta livetilanteessa. Varmasti parhaat keikat ovat olleet hyviä, mutta jotenkin tuntuu, että joukkoon mahtui liian paljon huteja. Kirjan mukaan niitäkin oli, varsinkin noihin aikoihin.

Juice kertoman mukaan kuormitti itsensä työnteolla, joi viinaa vastapainoksi ja teki siksi loppua kohden heikompaa jälkeä. Oli miehelle itselleenkin ehkä helpotus päästä maallisesta painolastista ja siirtyä tuonpuoleisen orkesteriin jatkamaan hommia. Sitäpä ei tiedä kukaan muu kuin herra Leskinen itse. Eikä hän kerro.

Kirja oli hyvä, ehkä jopa erinomainen. Todella kattava historiikki Juicen elämään, sisältäen paljon sitaatteja herralta itseltään sekä suuren määrän haastateltavien kommentteja. Heikkinen teki suuren ja hienon työn tällaisen kirjan kanssa. Silti on pakko mainita, että välissä oli pakko lukea yksi tieteisjännäri. Alkoi Leskis-kirjan kerronta ja tarkkuus käydä liikaa päälle, piti ottaa hetki rennosti. Jännäri tulikin ahmittua viikossa, jonka jälkeen oli taas Juicen vuoro. Hitaasti mutta varmasti paksut sivut kääntyivät ja lopulta jäljellä oli enää lähdeluettolot ja muut tieto-osuudet. Juice oli lakannut olemasta ja kirja oli ehtinyt takakanteensa.

Juicen parhaat, top 6:

Napoleonin mopo (ehkä ainoa biisi koskaan, jonka osaan pienen harjoittelun jälkeen rallatella alusta loppuun)
Norjalainen villapaita (aikuisen Juicen mahtava teos, Junnu Vainiota kunnioittaen)
Kaksoiselämää (kasarihitti, jossa on kaikki kohdallaan)
Klovni heittää veivin (vasta nyt löytynyt spooky ennustuksenomainen sanoitus)
Pyhä toimitus (hieno, hieno, hieno!)
Paperitähdet (ei haittaa vaikka on käännösversio)

Erityismaininnat sanoituksista muille:

Kojo: Nuku pommiin
Sakari Kuosmanen: Rakkauden haudalla