Ensimmäisellä tuotantokaudella (ensiesitys vuonna 1982) kaikki menee hyvän alun jälkeen mönkään, kun vastarintaliikkeen Michelle (Kristen Cooke) tulee ilmoittamaan, että Renén pitää piilottaa kaksi brittiläistä alasammuttua lentäjää, kunnes heidät ehditään pelastaa takaisin kotimaan kamaralle. Kielimuuri rajoittaa ymmärrystä, kaikki sarjan ranskalaiset puhuvat englantia ranskis-aksentilla, sakemannit puolestaan ziitsermans-tyylillä.
Renén kahvilassa ovat myös hänen vaimonsa Edith (Carmen Silvera), joka pitää itseään erinomaisena kabareelaulajana ja tuppaa luikauttamaan asiakkaiden piinaksi aina jokusen värssyn. René ei välitä, koska juustoa menee kaupaksi roppakaupalla Edithin laulaessa. Kahvilan tarjoilijoina ovat Yvette (Vicki Michelle) sekä Maria (Francesca Gonshaw). Molemmilla on vispilänkauppaa Renén kanssa ja he myös "viihdyttävät" everstiä ja kapteenia yläkerran huoneissaan maksua vastaan. Kahvila tienaa näin paljon voita, sokeria ja parafiinia käyttöönsä.
Edithillä on vanha, suurimmaksi osaksi yläkerrassa huoneessaan olevassa sängyssä makaava äiti Fanny (Rose Hill), joka koputtaa jatkuvasti kävelykepillään lattiaan ja huutaa apua. Hän on huonokuuloinen ja käyttää kuulotorvea. Heti ensimmäisessä jaksossa Fannyn makuuhuoneeseen, sängyn alle kätketään radio, jolla René eli Yöhaukka pitää yhteyttä Lontooseen. Kaksi brittilentäjää, Carstairs ja Fairfax (John D. Collins ja Nicholas Frankau) majailevat välillä myös Fannyn huoneen kaapissa.
"It is I, Leclerc!"
Leclerc (Jack Haig) on murtovaras ja väärentäjä, jonka vastarintaliike vapauttaa vankilasta, jotta hän voisi väärentää brittilentäjille paperit. Paljastuu, että hän on myös Fanny-muorin nuoruudenrakastettu. Leclerc jää kahvilan vakiopianistiksi ja hän myös on jatkuvasti vastarintaliikkeen käytettävissä, kun tarvetta on. Äijä aina vaan ilmestyy pääovesta naamioituneena johonkin asuun, myyden jotakin ja marssii baaritiskille, nostaa pieniä silmälasejaan ja sanoo: "se olen minä, Leclerc" ja hymyilee leveästi.
Pian kaupunkiin saapuu Gestapon agentti Otto Flick (Richard Gibson), kivikasvoinen ja mustiin pukeutuva mies, joka aiheuttaa kauhua aina kun astuu kahvilaan sisään ja kajauttaa ilmoille tervehdyksensä "Heil Hitler!" Herr Flick ottaa apulaisekseen everstin ja kapteenin sihteerinä toimivan Helgan (Kim Hartman), jolla riittää tekemistä taiteillessaan molemmilla puolilla. Helgalla ja Flickillä on myös varsin erikoinen romanttinen suhde. Flick on myös erinomainen naamioituja, kuten seuraavasta videosta voi nähdä:
Koko kauden ajan René joutuu piilottelemaan everstin pöllimää kuuluisaa maalausta, "langennutta Madonnaa, jolla on isot tissit", tekijänä van Clomp. Se aiheuttaa jatkuvasti ongelmia jokaiselle taholle. Ensin maalaus on vain everstiä ja kapteenia varten, sitten osingoille hamuavat Helga ja myös René. Ei aikaakaan, kun siitä haluaa hyötyä myös herr Flick. Soppa kiehuu ja René on hermoheikkona kaiken keskipisteessä.
Toisella tuotantokaudella (1985) homma jatkuu entiseen malliin, tosin René joutuu sijaiskärsijäksi ja hänet lopulta viedään teloituskomppanian eteen. Onneksi eversti von Strohm hoitaa asian ja René selviää hengissä. Hänen pitää kuitenkin esittää jatkossa kaksoisveljeään, joka sattumalta on myös nimeltään René. Ainoat, jotka eivät tiedä totuutta ovat herr Flick, teloituskomppaniaa komentanut - ja Renéen ihastunut luutnantti Gruber (Guy Siner) sekä hautausurakoitsija monsieur Alfonse (Kenneth Connor).
"Gyd möyning!"
Kesken kauden kaikkien iloksi paikalle saapuu englantilaisten lähettämä agentti Crabtree (Arthur Bostrom), joka esiintyy ranskalaisena poliisina. Ikävä kyllä miehen ranskankieli on surkeaa ja siitä saadaankin irti monta naurua. Mies mm. tervehtii aina paikalle tullessaan sanomalla Gyd möyning, Renén nimen hän lausuu Ronnie ja laki eli law on hänen suussaan loo, joka oikeasti tarkoittaa wc:tä. Seuraavassa muutama hauska pätkä katsottavaksi:
Kolmannella tuotantokaudella (1986) tilanne Nouvionin kaupungissa on muuttumaton. Renéllä riittää huolia, koska Edith tuhlaa rahoja ja on koko ajan pyrkimässä hyviin uusiin naimisiin. Varsinkin hautausurakoitsija Alphonse on lääpällään Edithiin. Renén pitäisi saada vaimo pysymään kotona - tai siis uusiin naimisiin hänen kanssaan - vaikka ei yhtään tekisi mieli.
Kesken kauden Maria katoaa ja hänen tilalleen Michelle hoitaa vieläkin lyhyemmän Mimi Labonqin (Sue Hodge), joka on valmis tappamaan saksalaisia ihan missä vaan ja ilman tunnontuskia. Jostain ihmeen syystä hänkin on pian lääpällään Renéen. Suurin muutos tulee kuitenkin, kun porukan ollessa jumissa sotavankileirillä he onnistuvat vapauttamaan Hansin, jota ei sen koommin nähdäkään.
"Whadda misteika di meika!"
Eversti von Strohm ja kumppanit saavat kuitenkin vähän myöhemmin Hansilta viestin, mutta dynamiikka on jo muuttunut. Eversti ei enää ramppaa yläkerrassa Yvetten kanssa, hänen lähimmäksi apulaisekseen nousee luutnantti Gruber ja pian kuvioihin tulee italialaiskapteeni Alberto Bertorelli (Gavin Richards), joka tietenkin puhuu hauskalla italoaksentilla ja yrittää vikitellä kaikkia paikkakunnan naisia - huonolla menestyksellä. Tässä muutama hauska luutnantti Gruber -pätkä:
Jo aiemmilla tuotantokausilla useasti nähty alueen pääpomo, kenraali von Klinkerhoffen (Hilary Minster) saa enemmän näkyvyyttä ja herr Flickille tulee avuksi pienikokoinen, mutta tietenkin jalkaansa nilkuttava von Smallhousen (John Louis Mansi).
"You stupid woman!"
René on jatkuvasti jäämässä kiinni uskottomuudesta (hautausurakoitsija monsieur Alphonse kertookin Edithille asiasta), mutta aina hän onnistuu vakuuttamaan vaimonsa uskollisuudestaan. Usein tilanne menee niin, että Edith tupsahtaa paikalle, kun René on syleilemässä Yvetteä, Mariaa, Mimiä, ketä tahansa ja kysyy mitä on tekeillä. René aloittaa vastauksensa: "Senkin typerä eukko!" ja selittää mitä ihmeellisimmän selityksen, joka menee aina läpi.
Vaikka kahvilanpitäjä miten yrittää päästä hankalista tilanteista vastarintaliikkeen ja sakemannien suhteen, joutuu hän vain toteamaan sen olevan mahdotonta. Hän on edelleen itsensä kaksoisveli, jonka pitäisi päästä Edithin kanssa naimisiin, jotta kahvila olisi jälleen juridisesti omaisuuttaan. Hän haluaisi karata Yvetten kanssa Sveitsiin, mutta aina on jokin juttu, joka estää aikeet.
"Listen vverry carefully, I shall say this öynli wans!"
Eikä tässä vielä kaikki. Neloskaudella kuvioihin tulevat entistä vahvemmin myös poplaritakkisia ja baskeripäisiä asuja pitävää, Michellen johtamaa vastarintaliikettä vastaan kilpailevan eli kommunistisen vastarintaliikkeen naiset, joiden johtaja on Renén lapsuusajan rakastettu Denise Laroque (Moira Foot). Hän ei halua enää päästää rakastaan käsistään, joten hän uhkaa tappaa kaikki, jotka tulevat heidän onnensa tielle. Kaiken lisäksi Denisen joukoissa oleva Louise (Carole Ashby) on hänkin tulenpalavasti rakastunut sankariimme.
Viitoskaudessa on 26 jaksoa, jotka toistavat itseään, kuten sarja on toistanut itseään lähes koko ajan. Silti vain yhden jakson kohdalla tuli Mulder kaivaa matoja -fiilis, siis se tunne joka tulee kun katsoo jatkuvajuonista sarjaa, mutta jossain jaksossa ei tehdä mitään järkevää ja se jakso on aivan tyhjänpäiväistä, jopa ajantuhlausta.
Nyt kun tuo vitoskausi on katsottu (eikä jatkokausia ole tullut hankittua) olo on helpottunut, mutta haikea, jopa hieman jännittynyt... mitä porukalle tapahtuikaan seuraavien kausien aikana? En muista, olenko niitä katsonut televisiosta aikoinaan ollenkaan? Kausia tehtiin kuitenkin yhteensä 12 ja lopussa ehtivät hahmotkin vaihtumaan, mm. herr Flickille ja kapteeni Bertorellille tulivat uudet näyttelijät ja René vanheni jo vanhaksi käppänäksi.
Maanalainen armeija iskee jälleen on nykypäivän mittakaavan mukaan mahdoton sarja. Siinä nauretaan stereotypioille aivan surutta ja sen on seksistisin sarja näistä tähän mennessä katsomistamme brittikomedioista. Ehkä jopa kaikkein seksistisin kaikista brittisarjoista. Silti se on nauruhermoja kutkuttelevaa ja hävetystyynyä kaipaamaan saavaa tilannekomiikkaa. Juuri sopivaa katsottavaa meidän sukupolvelle. Omille lapsille en sitä halua näyttää, koska heidän maailmansa on täysin erilainen kuin omani oli silloin 1980-luvulla.
Se on myös nykypäivän mittakaavan mukaan mahdoton siksi, että nykyään ei käytettäisi samanlaista tarmoa lavasteisiin, puvustukseen ja kaikkeen, mitä katsoja ei välttämättä huomaa keskittyessään näyttelijöiden toilailuihin. Varsinkin puvustus on hauskaa seurattavaa, kun päähenkilöt pukevat ylleen valeasun. Se voi olla vaikka SS-upseerin univormu tai katolisen munkin kaapu pälvikaljuineen. Asu on aina täydellinen, mutta jostain syystä kukaan ei ikinä oikeasti välitä Renén viiksistä hänen ollessaan pukeutuneena naiseksi tai Edithin ja muiden naisten meikeistä ja huulipunista heidän ollessa maalaismiesten asuissa, koska onhan heilläkin silloin viikset.
Tapahtumien tapahtumapaikoista eräskin patsaanmetsästystä harrastava bloggaaja huomasi, miten paljon saksalaisten haltuunsa ottamissa paikoissa on kuvanveistotaidetta. Everstin toimiston sijaintipaikkaa en muista, mutta jossain hienossa tönössä se joka tapauksessa oli. Kenraali von Klinkerhoffenin, luutnantti Gruberin ja myöhemmin myös kapteeni Bertorellin majapaikkana toimii keskiaikainen chateaú, jossa kaikki on tietenkin todella prameaa.
Näyttelijät sarjassa ovat uskomattoman hyviä. Heidän ilmeensä ja maneerinsa ovat huippuluokkaa eikä juuri ollenkaan tule aivan pölkkyjä ja mahdottomia juttuja. Meinasin aluksi nostaa tähän muutaman nimen, mutta se ei onnistu. Kaikki olivat niin hyviä, että listasta tulisi liian pitkä. Loppukaneetiksi kehutaan vielä sarjan tunnusmusiikkia, jonka kuullessaan tiesi heti mitä on tulossa: naurua ja naurettavia tilanteita.
