Jääteetä ja sympatiaa

Yritin taannoin käydä kirja-alesta hakemassa Bruce Springsteenin kirjan, kun olin sen päivää aiemmin bongannut huokeaan 6 euron hintaan. Se ainoa kappale oli kuitenkin vuorokauden aikana sieltä jo ostettu pois, joten päätin vaihtoehtoisesti napata matkaan Ice-T:n omaelämäkerran. Se kun oli saman hintainen ja olin kyseistä nidettä silmäillyt paria päivää aiemmin Akateemisessa kirjakaupassa. Siellä sen hinta oli rapsakka 19,90€, vaikka oli tyrkytyksessä. Joillekin se alennuksella myyminen vain on paljon vaikeampaa kuin toisille.

Tiesin Ice-T:n hyväksi supliikkimieheksi, eikä kirja minua pettänyt. Hyviä tarinoita, joista tiivistelmän voi lukea miehen wikipediasivulta. Paljon oli sellaista tietoa, jota en ollut aiemmin hänestä kuullut tai lukenut. Jonkin verran jäin kuitenkin kaipaamaan kommentteja muutamista vuosien varrella tapahtuneista jutuista, kuten mm. elokuvan Judgment Night soundtrackista ja yhteistyöstä Slayerin kanssa sekä sanasodasta Eazy-E:n kanssa, josta Ice puhuu julkaisemallaan kokoelmalevyllä Ice-T presents the Westside löytyvällä haastattelulla. Eikä kirjassa mainittu sanallakaan 1990-luvun puolivälin tietämillä tapahtuneeseen Black Sabbathin levyn tuottamiseen. Tuo levyhän on useimmissa arvioissa lytätty maanrakoon. Itse en ole kyseistä kiekkoa koskaan kuullut, joten en voi siitä murska-arviota tähän hätään antaa.

Aika vähän Ice myös kommentoi Body Count -yhtyeensä kuolleita kolmea jäsentä, vain pitkäaikainen ystävä ja rikoskumppani nuoruusvuosilta, bändin rumpalina toiminut Beatmaster V, sai maininnan. Ice sanoi Vicin hautajaisten olleen ainoat maahanpanijaiset, joissa hän oli siihen mennessä kyyneliä vierittänyt.

Innostuin kirjan tiimoilta tietenkin kuuntelemaan Ice-T:n levytyksiä ja muita 1980-luvun legendaarisia raplevyjä, kuten LL Cool J, RUN-DMC, Public Enemy ja Eric B & Rakim. Hyllystä löytyy klassikko Ice-T:n O.G. - Original Gangster ja Spotifyn kautta kuuntelin paria aiempaa älppäriä. Vaikka Rhyme Pays ja Power ovat nekin hiphopin ja rapin klassikoita, päädyin kuuntelemaan eniten mp3-soittimen kautta Body Countin, uusinta Manslaughter-levyä. Tuntuu uskomattomalta, miten lähes kuuskymppinen äijä, joka on ollut viimeisen 15 vuoden ajan seestynyt tv-näyttelijä, jaksaa räyhätä kuten Ice-T tällä levyllä räyhää. Moni artisti tai bändi ei tällaiseen tykitykseen pysty, Manslaughter on kuin suora jatko bändin debyytille, joka ilmestyi vuonna 1992.

Yritin katsoa netistä, josko jostain irtoaisi halvalla tuo debyytti, tietenkin se versio, jossa on kuuluisa Cop Killer -biisi. Ei ainakaan vielä tärpännyt. Saa vinkata, jos on tietoa sellaisen suhteen. Olin jo mielessäni siirtänyt Body Countin sinne menneiden hauskojen, nuoruusvuosina kuunneltujen bändien joukkoon, niiden joiden biisin kuullessaan keskittyy enemmän sen tuomiin muistoihin kuin itse kappaleeseen. Nyt kuitenkin tuli himo saada debyytin lisäksi myös vuoden 1994 Born Dead ja monta muutakin levyä haltuun, jotta voisi fiilistellä ja tykittää niitä oikein kunnolla. Manslaughterilta löytyy erinomaisesti tähän päivään päivitetty Suicidal Tendencies -laina Institutionalized-biisistä, jonka Ice raivoaa läpi uskomattomalla intensiteetillä.

En vielä ehtinyt kuuntelemaan netin kautta Suicidalin viimeisintä 13-levyä, mutta pitää hoitaa sekin asia kuntoon tässä lähiaikoina. En ole tuosta levystä kuullut mitään suurempia hehkutuksia, mutta luulisin, ettei se yllä samalle tasolle kuin Body Countin uutukainen. Sääli sinänsä, koska nyt olisi ainakin minulla ollut tilaus todella tiukalle ja timanttiselle ST-levylle.

Sitten mieleen juolahti, että niitä Suicidalinkin levyjä pitäisi saada muutama lisää hyllyyn - ja samalla ne Cyco Mikon punkrevitykset. Rupesin myös makustelemaan huikealla yhteiskeikalla, jolla esiintyisivät Suicidal Tendencies (tai kuten aikoinaan Lepakossa vetänyt Cyco Miko & Infectious Grooves, jotka encoreen heittivät Suikkari-kimaran) ja Body Count. Minulla on myös aina tapana etsiä samanlaisia biisejä, jos innostun jostain. Kehittelen mielessä ja paperilla teemaan sopivia kokoelmalevyjä ja nytkin pohdin, onko noille kahdelle mistään pumpusta kaveriksi?

Musiikin lisäksi innostuin myös uudelleen Ice-T:n elokuvista. Pari niitä taitaa olla hyllyssä, mutta muutama tärkeä puuttuu: New Jack City ja Ricochet sekä Colors - Jengit, vaikka Jäätee ei siinä näyttelekään, vaan vetää tunnaribiisin. Eipä noita leffoja ole oikein saatavilla ollenkaan mistään.

Loppuun vielä New Jack Hustler -video.

Etelänmatkalla sattui ja tapahtui

Männä lauantaina oli ohjelmassa aikaista autoilua, suuntana mummikkala Myyrmäessä. Ensin siis sinne viettämään aikaa lasten isovanhempien ja serkkutyttöjen kanssa. Sieltä oli tarkoitus siirtyä Järvenpäähän juhlimaan 10-vuotissynttäreitä. Kaikki esivalmistelut menivät loistavasti, tavarat olivat esimerkillisesti valmiit jo illalla ja aamiainenkin saatiin pöytään lähes ajallaan. Myös liikkeellelähtö onnistui harvinaisen hyvin ja olimme jopa hieman edellä aikataulusta, kun kurvasimme Volvolla liukkaalle moottoritielle kohti pääkaupunkiseutua.

Kohti etelää

Liukas keli ei pitkään jatkunut ja matka sujui mallikaasti. Jossain vaiheessa horisonttiin ilmestynyt auringonnousu oli lumoavan upea, kuten alla olevassa kuvassa näkyy. Jotenkin takaraivossa kuitenkin jyskytti ihmeellisellä tavalla - kuin enteillen jotain pahaa tapahtuvaksi. Ja kuten arvata saattaa, näin juuri kävi. En tarkalleen muista paikkaa, mutta sanoisin olleemme Hyvinkään ja Nurmijärven välillä, kun kaikki varoitusvalot pamahtivat yht'aikaa palamaan. Sitä sitten ihmeteltiin ja taivasteltiin, mutta kun ajokkimme jatkoi matkantekoa tasaisen varmalla 120km tuntinopeudella, eikä ongelmia ollut, jatkoin eteenpäin toivoen parasta.

Auringonnousu

Ensimmäiset ongelmat ilmenivät vasta, kun poistuimme kolmostieltä Martinlaakson liittymässä. Auto alkoi pykimään ja pelkäsin, että matkanteko jää kesken. Sain kuitenkin kaaran kuljetettua mummikkalan pihaan vieraspaikalle. Matkan aikana heränneet epäilykset laturin hihnan rikkoutumisesta osoittautuivat oikeaksi. Säpäleiksi mennyt hihna oli 2,5 vuotta vanha ja vaihdettu Kouvolan Teboililla, kun edellinen remmi meni riekaleiksi Kotka-Kouvola-tiellä kääntyessämme Anjalankosken ja Sippolan liittymässä. Silloin hihnan katkeaminen kuului pamauksena ja sen jälkeisenä rohinana, nyt ei ääntä kuulunut ja koko homma tuli yllätyksenä.

Pienen pohdinnan jälkeen jatkosuunnitelmat olivat selvät: uutta hihnaa pitää lähteä hakemaan ja naapurin mies varmaan pystyy remmin asentamaan paikoilleen. Kävin hakemassa Konalan Motonetistä uudet hihnat ja eikun hommiin. Paitsi että eihän siitä mitään tullut. Hetki naapurin äijän kanssa pohdittiin tilannetta ja sen jälkeen lähdin uudelleen motonettiin, olivathan he myyneet minulle vääränmittaisen hihnan. Paitsi että kun pääsimme siellä palvelutiskille, huomattiin, että ei se remmi vääränmittainen ollutkaan. Rasvanäpit olivat ihan mettässä.

Laturi hihnoineen

Kun konepelti oli jälleen nostettu pystyyn, huomattiin, että laturin hihna tosiaan kulkee vain kahden pyörijän kautta eikä kolmen, kuten aiemmin olimme varmoja sen tekevän. Parin oleellisen työkalun puuttumisen hoidimme erikoisesti. Koska ilmastoinnin kompura ei tällä hetkellä toimi, on sitä pyörittävä hihna tarpeeton, joten ei muuta kuin piuha poikki lapinleukulla ja uuden laturin hihnan pääsi asettamaan paikoilleen helposti.

Kyllä oli huijentava olo, kun auto hurahti jälleen käyntiin, eikä tarvinnut alkaa järjestämään kotimatkaa raiteita pitkin. En paljoa ehtinyt oman äidin kanssa jutustelemaan, mutta korjataan tilanne tuonnempana.

Synttärit sujuivat mainiosti, kuulumisia vaihdeltiin ja seurattiin lasten touhuiluja. Tarkoitus oli lähteä kotimatkalle hyvissä ajoin, viimeistään klo 17, jotta lapset eivät nukahtaisi autoon. Tällä kertaa lähteminen ei onnistunut yhtä hyvin kuin aamulla, lopputuloksena likimain heti lähdön jälkeen nukahtanut pikkutyttö takapenkillä. Onneksi tyttö virkistyi, kun saavuimme Linnatuuleen iltapalalle. Lapset pääsivät leikkimään kiipeilyseinällä, väritystehtävillä ja tehtävätelkkarin kanssa. Kun murua oli saatu tarpeeksi rinnan alle, oli aika lähteä kotiin nukkumaan.

Linnatuulessa

Tyttö tosin ei osoittanut väsymyksen merkkejä, poika uinahti Valkeakosken liittymän kohdalla. Lopulta uni tuli nuoremmallekin silmään Lempäälän kohdalla, joten päätimme nautiskella pimeästä ja ajaa pienen kiertotien kautta. Viime aikoina tutuksi tullut Savontie, joka kulkee Lempäälän ja Kangasalan välillä, on hauska mökkitiemäinen reitti, jonka varrella on hienoja maisemia (varsinkin nyt kun puut ovat lumisia) ja muutama hieno talo.

Savontie

Kotipihaan saavuttuamme kannoimme nukkuvat mukulat ylös ja omaan sänkyyn. Kello ei ollut vielä paljoakaan, joten me aikuiset pääsimme rentoutumaan leffan parissa. Elokuvaksi oli valittu hieman puun takaa tullut  Jersey Boys, jonka on ohjannut Clint Eastwood. Jo hyvissä ajoin tuli selväksi, miksi tässä oli kyseessä pitkästä aikaa Clintin leffa, joka ei saanut teatterijulkaisua Suomessa - eikä varmaan monessa muussakaan maassa.

Legendaarisesta laulaja Frankie Vallista ja hänen yhtyeestään Four Seasonsista kertonut leffa on valkokangasversio menestyneestä musikaalista, mutta vaikka kaikki palaset näyttivät olevan kohdallaan, ei raina pitänyt meitä otteessaan. Tylsä mikä tylsä.

Leffan jälkeen ajattelin lukea hetken aikaa erinomaista Juice-kirjaa, mutta päivän koettelemukset vaativat lopulta veronsa ja uni tuli nopeasti. Olipahan reissu.

Lätkämatsissa

Tulipahan pelattua elämäni ensimmäinen oikea lätkäpeli. Ja samalla niitä meni vaivaiset 5 kpl yhden lauantaipäivän aikana. Ei paha ollenkaan. Hyvin meni pelit, vaikka joukkueemme Turbojugend Finland hävisikin jokaisen. Osan rumin lukemin, osan tiukasti. Joukkueen henki oli tosi hyvä, mikä on hieno juttu kun ottaa huomioon sen, että emme olleet lainkaan pelanneet aiemmin yhdessä. Vastustajien puolella oli pitkänlinjan rokkilätkäläisiä ja sen kyllä huomasi.

Kaikki alkoi tovi sitten, kun Torpedoturnauksen järjestäjäjoukkueessa, lohjalaisessa Kurskin Torpedossa pelaava jugendkollega, Amorphisin nokkamiehenäkin tunnettu "leppoisa hevimies" (Suur-Lohjan kannesta lainattu nimitys) Tomi Joutsen uteli meiltä jugendilaisilta kiinnostusta osallistua turnaukseen Turbojugendin joukkueella. Kun porukkaa alkoi löytyä, hommasta näytti tulevan totta.

Itse päätin lähteä mukaan hetken mielijohteesta; sporttimies ja kokeilee, sanoi jo aikoinaan liikunnanmaikkamme Eki. Eihän meikäläisellä ole edes lätkäkamoja, luistimet ja pari ikivanhaa puumailaa oli verkkokellarin syövereissä. Onneksi aavistin heti, että joko appiukolta tai lankomieheltä voisi löytyä pelikamat, ovathan he pelanneet aikoinaan hokia paljonkin. Ja kun kokojenkin pitäisi täsmätä, niin siinähän on se juttu ratkaistu.

Vanhat kunnon puumailat ja ikivanhat Cooperin skrinnarit.

Pikku hiljaa turnaus alkoi lähestyä, mutta epätietoisuus pelaamisen onnistumisesta jatkoi takaraivossa paukuttamista. Joulunalusreissu pääkaupunkiseudulle ei mahdollistanut pelikamojen kuljetusta ja ennakkotarkastamista, joten jäin edelleen epätietoisuuden valtaan. Onneksi olin varma, että joku turnaukseen tulevista voisi hakea varusteet ja kuljettaa ne Lohjalle. Näin kävikin, suurkiitokset Paavolle!

Ensimmäinen matsi oli buukattu 12.40:ksi, joten liikkeelle piti lähteä aikaisin aamulla. Reilu pari tuntia menisi Tampereelta Lohjalle ajaessa. Onneksi sain vielä seuraa matkalle, kun ensin hain Riihimäeltä yhden fanin ja sitten Hyvinkäältä yhden pelaajan ja yhden fanin kyytiin. Olimme perillä jäähallilla hyvissä ajoin ennen pelien alkua.

Kun pelikamat ja muut pelaajat olivat kaikki saapuneet, oli aika vetäytyä joukolla pukukoppiin romuja ihmettelemään ja pukemaan niitä ensi kertaa niskaan. Aika helposti ne lopulta ylle sai puettua, vain kypärän kanssa oli enemmän puuhaa. Siitä kun olivat ruuvit aika hyvin ruostuneet ja ne pyörivät lähes kaikki vain tyhjää. Sain kuitenkin hieman löysättyä pottaa, jotta ei ainakaan siitä jäänyt homma kiinni.

Luistimetkin menivät mainiosti jalkaan, ensi kertaa sitten vuoden 2009. Ei muuta kuin muiden mukana alas kaukalon laidalle ja lopulta ovesta jäälle. Ensi potkut tuntuivat hyviltä ja aloin olla vakuuttuneempi siitä, että saatan jopa selvitä hengissä tästä reissusta. Yritin ehdottaa, että josko kävisin hieman vain kokeilemassa, meikäläiseen ei kannattaisi hirveästi pelaamisen suhteen panostaa. Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs: höpö höpö, kaikki pelaa. Ei auttanut muu, kuin ottaa paikka kolmosketjun vasempana laitahyökkääjänä.

Ensimmäisessä ottelussa jäimme täysin kouvolalaisen Mad Dogsin jyrän alle. Lopputulos 0-8. Pari paikkaa meillä maalintekoon oli, mutta lähinnä peli pyöri meidän päässä. Omaan peliin olin siinä mielessä tyytyväinen, etten mokannut pahemmin ja kaaduinkin vain kerran. Tokassa pelissä jäimme helsinkiläisen Lihamyllyn jauhamaksi, mutta saimme tehtyä joukkueen kautta aikojen ensimmäisen maalin, suurkiitokset siitä massiivisen mahtavalle puolustajakolossillemme Juusolle!

Äijät valmiina toiseen otteluun.

Ottelusta jäi kuitenkin hampaankoloon, kun kakkosketjun laituri Antti meni harmittoman näköisessä tilanteen nurin vastustajan maalin kulmalla ja törmäsi kaukalon laitaan. Ukko jäi sinne makailemaan, ja kun tuomari lopulta katkaisi pelin, saatiin äijä talutettua pukukoppiin. Olkapäähän sattui kuulemma. Tässäkin tilanteessa oli kohtalolla osuutensa: Antti oli jo tullut todella lyhyen vaihdon jälkeen takaisin penkille, mutta patistimme hänet jäälle, kun muu kakkosketju jatkoi peliä. Seuraavassa tilanteessa sitten rytisi kohtalokkaasti. Pitikin sattua!

Tuo tilanne sekoitti pahasti joukkueemme peliä ja vihulainen pääsi rullaamaan selvähköön voittoon.

Ruokailutauon (ja fanijoukon juomailutauon) jälkeen kolmannessa pelissä oli jo voitto lähellä, mutta viimeistely ontui hieman ja muutamat virheet omassa päässä kostautuivat. Yhteispelin puutetta selkeästi, pieniä merkkausvirheitä jne. Todella hienot pelipaidat omannut Vesilahden Lahnat pääsi juhlimaan voittoa kustannuksellamme, mutta siitä viis!

Pieni tauko jälleen ja sitten takaisin laatikkoon, tällä kertaa vastustajana isäntäjoukkue Kurskin Torpedo. Vikkelästi liikkunut porukka pääsi tasaisen alun jälkeen karkaamaan 5-1-johtoon, mutta vielä oli TJ:llä pieni mahdollisuus. Voittoa ei kuitenkaan irronnut, hikeä sen sijaan sitäkin enemmän, olihan herra Joutsen joutunut jättämään turnauksen kesken. Jälkipelit vaativat järjestelyjä ja roudausta, joten joukkueemme pieneni jälleen yhdellä.

Joukkuekuva otettiin juuri ennen viimeisen ottelun alkua.

Viimeisessä ottelussa vastaan luisteli helsinkiläinen Korak. Alku oli todella tasaista vääntöä, tulostaululla oli pitkään lukemat 0-0. Pian Korak kuitenkin onnistui hienojen kuvioiden päätteeksi, mutta myös TJ onnistui maalinteossa. Tasaisissa merkeissä mentiin loppuun saakka, mutta tällä kertaa Korak osoittautui onnekkaammaksi ja heille täydet pinnat. TJ:n pelaajista huomasi ottelun loppuhetkillä, että nyt alkaa kunto olla aivan loppu. Puolustajakolossi Vesakin joutui tekemään täyden työn yltääkseen mailanmitan päässä olleeseen kiekkoon, betoniksi muuttuneet jalat kun eivät tahtoneet liikkua mihinkään. Hieno taistelu Vesalta, kaikkien vaiheiden jälkeen.

Itselle ottelu oli hieno päätös tälle sekoboltsisena ideana käynnistyneelle pelireissulle, varsinkin, kun onnistuin loppuhetkillä riistämään kiekon toiselta Virtakujan veteraanilta, Hartosen Nicolta, ja suorittamaan onnistuneen laukauksen kohti maalia. Tilastomerkintä!

Matsin jälkeen oli mahtava hetki mennä vielä kerran koppiin, ottaa rennosti ja nautiskella tapahtuneesta.

Katsomokulmauksen siniset penkit valloittanut monikymmenpäinen faniryhmämme piti hyvin meteliä yllä koko päivän ajan - ja keräsivät vielä aimo summan rahaa kolehtiin, jolla maksettiin iso osa joukkueen osallistumismaksusta. Huikeaa!

Jälkipelit pelattiin Lohjan keskustassa, London-pubissa. Roution TJ oli järjestänyt paikalle erinomaisen Pelle Miljoona -tribuuttibändin (Tämä sukupolvi) sekä Turbonegroa tributoineen Bi-Bubba-Lula & The She-Male Babiesin. Illan päätti loistava Black Magic Six. Oma biletys jäi väliin pitkän kotimatkan johdosta, mutta muutaman biisin ehdin Tämän sukupolven soittoa kuuntelemaan. Sitten oli pakko lähteä keskelle tuulta ja tuiskua ajamaan kohti Hyvinkäätä, Riihimäkeä ja Tamperetta.

Takapenkin porukka otti unimattia hyvinkin nopeasti, mutta etupenkillä juttu luisti mainiosti aina Riksuun saakka. Loppumatka menikin sitten pimeyttä katsellen, rokkiradion ikivihreitä kuunnellen ja simmuun hiipivää unta poissa pidellen. Moottoritiellä ajaminen on kyllä uskomattoman tylsää hommaa, edes lumimyräkkä ja suht liukas tie eivät lisänneet jännitystä matkantekoon.

Takaisin Tampereella.

Sunnuntai meni kotona makoillessa ja lasten kanssa leikkiessä. Hieman kolottaa lihaksia, mutta muuten olo on ollut erinomainen. Vähillä vammoilla selvittiin, paljon tuli hyviä kokemuksia koettua.

Kiitokset vielä kerran kaikille joukkuetovereille, faniryhmälle, kaikille turnausta järjestämässä olleille ja kaikille muillekin! Ensi vuonna sitten uudelleen!