Lätkämatsissa

Tulipahan pelattua elämäni ensimmäinen oikea lätkäpeli. Ja samalla niitä meni vaivaiset 5 kpl yhden lauantaipäivän aikana. Ei paha ollenkaan. Hyvin meni pelit, vaikka joukkueemme Turbojugend Finland hävisikin jokaisen. Osan rumin lukemin, osan tiukasti. Joukkueen henki oli tosi hyvä, mikä on hieno juttu kun ottaa huomioon sen, että emme olleet lainkaan pelanneet aiemmin yhdessä. Vastustajien puolella oli pitkänlinjan rokkilätkäläisiä ja sen kyllä huomasi.

Kaikki alkoi tovi sitten, kun Torpedoturnauksen järjestäjäjoukkueessa, lohjalaisessa Kurskin Torpedossa pelaava jugendkollega, Amorphisin nokkamiehenäkin tunnettu "leppoisa hevimies" (Suur-Lohjan kannesta lainattu nimitys) Tomi Joutsen uteli meiltä jugendilaisilta kiinnostusta osallistua turnaukseen Turbojugendin joukkueella. Kun porukkaa alkoi löytyä, hommasta näytti tulevan totta.

Itse päätin lähteä mukaan hetken mielijohteesta; sporttimies ja kokeilee, sanoi jo aikoinaan liikunnanmaikkamme Eki. Eihän meikäläisellä ole edes lätkäkamoja, luistimet ja pari ikivanhaa puumailaa oli verkkokellarin syövereissä. Onneksi aavistin heti, että joko appiukolta tai lankomieheltä voisi löytyä pelikamat, ovathan he pelanneet aikoinaan hokia paljonkin. Ja kun kokojenkin pitäisi täsmätä, niin siinähän on se juttu ratkaistu.

Vanhat kunnon puumailat ja ikivanhat Cooperin skrinnarit.

Pikku hiljaa turnaus alkoi lähestyä, mutta epätietoisuus pelaamisen onnistumisesta jatkoi takaraivossa paukuttamista. Joulunalusreissu pääkaupunkiseudulle ei mahdollistanut pelikamojen kuljetusta ja ennakkotarkastamista, joten jäin edelleen epätietoisuuden valtaan. Onneksi olin varma, että joku turnaukseen tulevista voisi hakea varusteet ja kuljettaa ne Lohjalle. Näin kävikin, suurkiitokset Paavolle!

Ensimmäinen matsi oli buukattu 12.40:ksi, joten liikkeelle piti lähteä aikaisin aamulla. Reilu pari tuntia menisi Tampereelta Lohjalle ajaessa. Onneksi sain vielä seuraa matkalle, kun ensin hain Riihimäeltä yhden fanin ja sitten Hyvinkäältä yhden pelaajan ja yhden fanin kyytiin. Olimme perillä jäähallilla hyvissä ajoin ennen pelien alkua.

Kun pelikamat ja muut pelaajat olivat kaikki saapuneet, oli aika vetäytyä joukolla pukukoppiin romuja ihmettelemään ja pukemaan niitä ensi kertaa niskaan. Aika helposti ne lopulta ylle sai puettua, vain kypärän kanssa oli enemmän puuhaa. Siitä kun olivat ruuvit aika hyvin ruostuneet ja ne pyörivät lähes kaikki vain tyhjää. Sain kuitenkin hieman löysättyä pottaa, jotta ei ainakaan siitä jäänyt homma kiinni.

Luistimetkin menivät mainiosti jalkaan, ensi kertaa sitten vuoden 2009. Ei muuta kuin muiden mukana alas kaukalon laidalle ja lopulta ovesta jäälle. Ensi potkut tuntuivat hyviltä ja aloin olla vakuuttuneempi siitä, että saatan jopa selvitä hengissä tästä reissusta. Yritin ehdottaa, että josko kävisin hieman vain kokeilemassa, meikäläiseen ei kannattaisi hirveästi pelaamisen suhteen panostaa. Vastaus oli lyhyt ja ytimekäs: höpö höpö, kaikki pelaa. Ei auttanut muu, kuin ottaa paikka kolmosketjun vasempana laitahyökkääjänä.

Ensimmäisessä ottelussa jäimme täysin kouvolalaisen Mad Dogsin jyrän alle. Lopputulos 0-8. Pari paikkaa meillä maalintekoon oli, mutta lähinnä peli pyöri meidän päässä. Omaan peliin olin siinä mielessä tyytyväinen, etten mokannut pahemmin ja kaaduinkin vain kerran. Tokassa pelissä jäimme helsinkiläisen Lihamyllyn jauhamaksi, mutta saimme tehtyä joukkueen kautta aikojen ensimmäisen maalin, suurkiitokset siitä massiivisen mahtavalle puolustajakolossillemme Juusolle!

Äijät valmiina toiseen otteluun.

Ottelusta jäi kuitenkin hampaankoloon, kun kakkosketjun laituri Antti meni harmittoman näköisessä tilanteen nurin vastustajan maalin kulmalla ja törmäsi kaukalon laitaan. Ukko jäi sinne makailemaan, ja kun tuomari lopulta katkaisi pelin, saatiin äijä talutettua pukukoppiin. Olkapäähän sattui kuulemma. Tässäkin tilanteessa oli kohtalolla osuutensa: Antti oli jo tullut todella lyhyen vaihdon jälkeen takaisin penkille, mutta patistimme hänet jäälle, kun muu kakkosketju jatkoi peliä. Seuraavassa tilanteessa sitten rytisi kohtalokkaasti. Pitikin sattua!

Tuo tilanne sekoitti pahasti joukkueemme peliä ja vihulainen pääsi rullaamaan selvähköön voittoon.

Ruokailutauon (ja fanijoukon juomailutauon) jälkeen kolmannessa pelissä oli jo voitto lähellä, mutta viimeistely ontui hieman ja muutamat virheet omassa päässä kostautuivat. Yhteispelin puutetta selkeästi, pieniä merkkausvirheitä jne. Todella hienot pelipaidat omannut Vesilahden Lahnat pääsi juhlimaan voittoa kustannuksellamme, mutta siitä viis!

Pieni tauko jälleen ja sitten takaisin laatikkoon, tällä kertaa vastustajana isäntäjoukkue Kurskin Torpedo. Vikkelästi liikkunut porukka pääsi tasaisen alun jälkeen karkaamaan 5-1-johtoon, mutta vielä oli TJ:llä pieni mahdollisuus. Voittoa ei kuitenkaan irronnut, hikeä sen sijaan sitäkin enemmän, olihan herra Joutsen joutunut jättämään turnauksen kesken. Jälkipelit vaativat järjestelyjä ja roudausta, joten joukkueemme pieneni jälleen yhdellä.

Joukkuekuva otettiin juuri ennen viimeisen ottelun alkua.

Viimeisessä ottelussa vastaan luisteli helsinkiläinen Korak. Alku oli todella tasaista vääntöä, tulostaululla oli pitkään lukemat 0-0. Pian Korak kuitenkin onnistui hienojen kuvioiden päätteeksi, mutta myös TJ onnistui maalinteossa. Tasaisissa merkeissä mentiin loppuun saakka, mutta tällä kertaa Korak osoittautui onnekkaammaksi ja heille täydet pinnat. TJ:n pelaajista huomasi ottelun loppuhetkillä, että nyt alkaa kunto olla aivan loppu. Puolustajakolossi Vesakin joutui tekemään täyden työn yltääkseen mailanmitan päässä olleeseen kiekkoon, betoniksi muuttuneet jalat kun eivät tahtoneet liikkua mihinkään. Hieno taistelu Vesalta, kaikkien vaiheiden jälkeen.

Itselle ottelu oli hieno päätös tälle sekoboltsisena ideana käynnistyneelle pelireissulle, varsinkin, kun onnistuin loppuhetkillä riistämään kiekon toiselta Virtakujan veteraanilta, Hartosen Nicolta, ja suorittamaan onnistuneen laukauksen kohti maalia. Tilastomerkintä!

Matsin jälkeen oli mahtava hetki mennä vielä kerran koppiin, ottaa rennosti ja nautiskella tapahtuneesta.

Katsomokulmauksen siniset penkit valloittanut monikymmenpäinen faniryhmämme piti hyvin meteliä yllä koko päivän ajan - ja keräsivät vielä aimo summan rahaa kolehtiin, jolla maksettiin iso osa joukkueen osallistumismaksusta. Huikeaa!

Jälkipelit pelattiin Lohjan keskustassa, London-pubissa. Roution TJ oli järjestänyt paikalle erinomaisen Pelle Miljoona -tribuuttibändin (Tämä sukupolvi) sekä Turbonegroa tributoineen Bi-Bubba-Lula & The She-Male Babiesin. Illan päätti loistava Black Magic Six. Oma biletys jäi väliin pitkän kotimatkan johdosta, mutta muutaman biisin ehdin Tämän sukupolven soittoa kuuntelemaan. Sitten oli pakko lähteä keskelle tuulta ja tuiskua ajamaan kohti Hyvinkäätä, Riihimäkeä ja Tamperetta.

Takapenkin porukka otti unimattia hyvinkin nopeasti, mutta etupenkillä juttu luisti mainiosti aina Riksuun saakka. Loppumatka menikin sitten pimeyttä katsellen, rokkiradion ikivihreitä kuunnellen ja simmuun hiipivää unta poissa pidellen. Moottoritiellä ajaminen on kyllä uskomattoman tylsää hommaa, edes lumimyräkkä ja suht liukas tie eivät lisänneet jännitystä matkantekoon.

Takaisin Tampereella.

Sunnuntai meni kotona makoillessa ja lasten kanssa leikkiessä. Hieman kolottaa lihaksia, mutta muuten olo on ollut erinomainen. Vähillä vammoilla selvittiin, paljon tuli hyviä kokemuksia koettua.

Kiitokset vielä kerran kaikille joukkuetovereille, faniryhmälle, kaikille turnausta järjestämässä olleille ja kaikille muillekin! Ensi vuonna sitten uudelleen!