Näin kävi viimeisimpänä rapin kohdalla. Itse asiassa alalajike G Funk oli kohteena. Ja vieläkin on kausi päällä. Ainakaan vielä en ole tällä kuunteluinnostuksella biiseihin kyllästynyt. Aiemmin hallussa oli vain itse polttamani kokoelma, mutta nyt päätin huumassa ostaa klassikkolevytykset. Ihan kaikkia ei vielä ole, mutta aika hyvä levykokoelma jo löytyy.
G Funkin isänä pidetään tuottajaguru Dr Dretä, joka 20 vuotta sitten alkoi vallallaolevan nopeatempoisen rapin sijaan tuottamaan ns. läskejä biittejä ja sämpläämään biisien taustoiksi erityisesti funkbändien Parliament ja Funkadelic biisejä. Ensimmäiset G Funk -biisit löytyvät N.W.A.:n kakkoslevyltä EFIL4ZAGGIN. Levy yhdisteli molempia tyylejä, mutta samalla keskittyi rojaltiriidan jälkeen ryhmän jättäneen Ice Cuben dissaamiseen ja pyrki järkyttämään rankoilla seksilyriikoillaan.
Suuren maailman tietoon (vaikka em. levy menikin jenkeissä listaykköseksi) tämä raptyyli nousi paria vuotta myöhemmin, kun Dre julkaisi singlen Nuthin' But a "G" Thang ja esitteli maailmalle nuoren kuikelon räppärin nimeltä Snoop Doggy Dogg. Toisaalta, jo reilua vuotta aiemmin radiokanavilla ja Music Televisionilla pyöri tehosoitossa aiemmin humoristisesta räpistä (mm. I Think I Can Beat Mike Tyson) tunnetun DJ Jazzy Jeff & Fresh Princen kesähitti Summertime, joka on kuin G Funk -oppikirjasta. Ehkä biisiä ei mielletä G Funkiksi juuri esittäjiensä aiemman tuotannon sekä kotipaikan (Philadelphia) takia.
Vuoden 1992 lopussa ilmestyneen Dren debyyttilevyn The Chronicin jälkeen levy-yhtiöt hamusivat itselleen G Funk -räppäreitä, joita varmasti pyrki huipulle, mutta koska heistä ei paljoakaan ole kuultu, oli valtikka vahvasti Dren levy-yhtiöllä Death Row Recordsilla. The Chronic on yksi rapmusiikin - ja muunkin musiikin - klassikoista, siltä ei löydy juurikaan täytemateriaalia, jokainen valittu biisi ja välipätkä kuuluvat näiden kansien väliin.
Seuraava hittilevy oli Snoopin debyytti Doggystyle, jolta napattiin kolme hittisinkkua, mutta enemmänkin olisi ollut tarjolla. Doggystyle on Dren mestariteos ja mielestäni molempien paras julkaisu. Loistavat rallit seuraavat toisiaan. Muiden aikalaisten parhaimmistoa ovat Ice Cuben peräkkäiset The Predator (1993) ja Lethal Injection (1994) sekä Dre'tä ja Snoopia muutamalla biisillä dissanneen, Dren vanhan N.W.A.-kaverin Eazy-E:n hieno It's On (Dr Dre) 187um Killa (1993).
G Funk oli rapmusiikissa raikas tuulahdus. Se esitteli losangelesilaista katukulttuuria rennon taustamusiikin säestämänä tuoden esille takapiha- ja parkkipaikkabileet, coolit autot ja myös gangsta-meiningin ihannoinnin aseineen ja huumeineen.
 |
| Eazy-E |
Siitä, onko se ollut hyvä asia, en sano mitään, mutta kummasti sitä on aina kaikenlainen jengimeininki kiinnostanut, oli sitten kyseessä Los Angelesin katujengit, kuten leffoissa Colors, Boyz 'N' the Hood ja Blood In Blood Out, tai sitten mafia, kuten Sopranos ja GoodFellas. Hyvää viihdettä olen ainakin saanut.
3 comments:
Lähtikö tämänhetkinen rap-innostus käyntiin nähtyäsi yllä olevan Eazy-E:n kuvan Tampereelle vai jo aiemmin? Tuohon kuvaanhan liittyi joku hauska sattuma, oltiin ehkä puhutta aiheesta just aiemmin tai jotain sellaista.
Innostus oli jo käynnissä, mutta lopullisen sysäyksen sai juuri tuolloin Tampereella, kun bongasimme tuon Eazy-E:n stencilin.
Sattuma oli se, että olit juuri laulanut Eazyn joulubiisiä Merry Muthaphuckin' Xmas, sitten nähtiin tuo kuva ja lopulta Ideaparkin Swamp Musicissa ensimmäinen levy, mikä loisti silmään oli Eazy-Duz-It, joka oli tämän yhteensattuman takia tietty pakko ostaa ja toinen Eazyn levy myös.
Olipahan hyvä katsaus/kiteytys g-funk meiningin syntyajoista. Itse diggailen vahvasti juuri tätä ysärin alun kivenkovaa musaa. Toimii edelleenkin valtavan hyvin.
Post a Comment