Wednesday, February 11, 2015

Mannaa, Suomen-Prinssiä sekä kaatoja ja rännejä

Kävin jokunen viikko sitten pitkästä aikaa levykaupassa, tuossa Kyttälänkadun Äxässä. Oli mahtava kokemus, vaikkakin kesti vain pienen tovin. Levykaupoissa vaan on sitä jotakin, fiilistä ja todellista, mitä ei todellakaan ole tarjolla intterwebissä.


Ostin kolme levyä, kun oli hyvät levyale-tyrkytykset. Menin virallisesti ostamaan Mannan viime syksynä ilmestynyttä Blackbird-albumia, mutta kun oli lupa ja mahdollisuus napata mukaan toinenkin äänite, niin tutkailin hyllyjä tovin. Sitten bongasin alelaarista kolme vaihtoehtoa: Manic Street Preachersin Rewind the Filmin, Tuomon The New Mystiquen sekä Tapani Kansalaisen Kaatoja ja rännejä.

Kaikki kolme ovat sellaisia, jotka haluaisin omaan hyllyyn ja soittimeen kuunteluun. Pienen neuvottelun jälkeen päädyimme ottamaan kaksi jälkimmäistä. Walesilaisrokkarit saivat jäädä vielä odottamaan vuoroaan.

Kotona levyt lähtivät heti kuunteluun. Mannan uutukainen on todella hyvä levy ja on tavallaan harmi, että hän asuu ja tekee uraa Suomessa. Koska varmasti halukkaita faneja olisi myös rapakon takana, ja muuallakin maailmassa. Toki nykypäivänä musiikkiaan saa helposti tarjolle vaikka Timbuktuun. Mutta ei anneta negatiivisten viedä tätä kirjoitusta vaan keskitytään positiivisiin juttuihin.


Blackbird ei ole niin jenkkirokkimainen, kuin edeltäjänsä Shackles, ja hyvä niin. Manna ei jämähtänyt tuohon tyyliin, niin kuin ei ole aiemminkaan jämähtänyt paikoilleen. Mikko Joensuun kanssa väsätty kiekko soljuu eteenpäin rennosti ja Mannan ääni kuulostaa upealta. Biiseistä voi nostaa esiin ainakin nimibiisin Blackbird, Cripple Woman's Waltzin sekä lennokkaasti rullaavan Heartbeat I:n, levyn ainoan menopalan.

Toinen, joka ei jämähtänyt tuttuun ja turvalliseen, on tietenkin Tuomo, tuo suomisoulin ja svengin erikoismies, jota on kuultu vaikka missä kokoonpanoissa soololevyjen lisäksi. Tällä kertaa herra Prättälä taaplaa vahvasti kasaritunnelmissa (levyn kansivihossa mies kertoo olleensa kyllästynyt ja kaivanneensa muutosta, joten lähti etsimään jotain uutta ja löysikin sitä) ja levystä tulee useasti mieleen tuon ajan Princen tuotokset. En aikoinani voinut sietää Princeä, mutta nyt vanhemmiten on minnesotalaisen pikkujättiläisen tuotokset alkaneet avautumaan ja tykkäysbarometri on kääntynyt vahvasti plussan puolelle.


The New Mystique liittää yhteen soulin, elektron ja monta muuta tyylilajia. Biiseistä nostaisin esiin nimikappale The New Mystiquen, joka toimii levyn varsinaisena käynnistäjänä avausraita List of Thingsin jälkeen, Waiting for Someonen, Girlsin ja commodore64maisissa äänimaailmoissa kulkeva Ubiquitous You.

Kolmas levy oli tamperelaisen räppärin Tapani Kansalaisen myös viime vuoden puolella ilmestynyt Kaatoja ja rännejä. Olin aiemmin jo ehtinyt kuuntelemaan levyä useasti mp3-soittimen kautta ja levy oli pitänyt hankkia cd-muodossa jo pidemmän aikaa. Tapsan levy uppoaa hyvin myös jälkikasvulle, erityisesti biisi Murphyn laki on saanut suosiota kotijoukkojen keskuudessa. Myös nimikappale Kaatoja ja rännejä, Kyttäjuttu ja Täällä haisee funkki menevät läpi kuin tyhjä kannu tikkutehtaan välikatosta.


Voin myös huoletta hehkuttaa biisiä Harjoittelen näyttään kovanaamalta, jonka G-funk-taustat vinkuvat ja basso lätkii läskisti.

Tutustuin Tapanin tuotantoon vuosia sitten, kun sain arvosteluun levyn Eilisen keisari, narri loppuelämän. Tykästyin hyviin taustoihin, naseviin sanoituksiin ja yleisesti erinomaiseen svengiin. Sitä on tarjolla biisitolkulla tällä uudella levyllä. Biisit toimivat hyvin myös tammikuussa näkemälläni keikalla, vaikka settiä vaivasikin tekniset ongelmat.

Loistavia levyjä kaikki ja hetken poissa ollut innostus levyjen osteluun palasi voimakkaana. Harmi vaan, ettei ole sen enempää rahaa tuhlattavaksi. Jää moni hyvä kiekko kaupan hyllyyn. Kaksi levyä on kuitenkin jo tullut ostettua, mutta niistä lisää vähän tuonnempana.

1 comment:

Elina said...

Levyt on ihania! Ei pelkästään musiikin takia (joka tietty on tärkein), mutta myös itse levyä ja erityisesti levyn kantta ja kansivihkosta on mukava hypistellä ja selailla. On ihan eri fiilis pidellä kauniilla kannella varustettua levyä kuin kuunnella musiikkia pelkän tietokoneen tms. välityksellä. Hyvä musiikki toimii tietysti missä vain ja miten vain, mutta levyt herättävät suuren rakkauden. :D

Todellakin siis: ostakaa ihmiset levyjä!

Toki voi pohtia sitä, kannattaako materiaalin omistaminen, mutta ei mennä sentään niin syvälliseksi.