Levyn nimiraita on yksi äijän katalogin ehdottomia huippuja eikä muutenkaan levyssä ole valittamista. Paitsi ehkä liian monta kappaletta piti ottaa mukaan. Princellä kyllä oli tapana tehdä levyjä, joilla oli mukana aina pari todella kovaa hittibiisiä, mutta sitten loppulevy tuppasi olemaan pullollaan täytekamaa, jota miehellä tunnetusti oli koko Paisley Parkin holvi täynnä.
Sign O' the Times alkaa nimibiisillä. Tämäkään biisi ei oikeastaan ole vanhentunut lainkaan. Konebiitti naputtaa ja Princen räpit nivoutuvat melodian sisään. Sanoitus on edelleen ajankohtainen ja koskettava.
Nimibiisin jälkeen tunnelma muuttuu heti, kun Play in the Sunshine alkaa. Se on tuttua Princeä, rytmit, syntikkasävelet ja meininki huokuu niin vahvasti 80-lukua. Biisi on myös pitkä, joten sinne voi heittää sekään vähän kitarasooloa ja ynnä muuta kikkailua.
Housequake kelpaisi mukaan James Brownin levylle. Erittäin hyvä funkbiisi. The Ballad of Dorothy Parker kertoo vuosina 1893-1967 eläneestä amerikkalaisesta runoilija-satiirikko-kirjailijasta. Biisi on ihan ok, ei mitenkään erityisen huippukipale.
It puolestaan on jo parempi Prince-ralli. Siinä on mukana tietokonekikkailuja sekä tietty mestarin tiluttama kitarasoolo. Starfish and Coffee on letkeä ralli. Se on selkeästi lyhyempi kuin levyn aiemmat kappaleet. Tuntuu kuin biisi ei missään vaiheessa lähde kunnolla käyntiin. Tämäntyylisiä kappaleita kuuli 1990-luvulla enemmän.
Slow Love on perinteistä soultyyliä edustava slovari. On trumpettia, saksofonisoolo, falsettilaulua ja kaikkea mitä kunnon siirappiin tarvitaan. Sitä seuraava Hot Thing vaihtaa tyylin taas funkimpaan suuntaan, koneet tulevat jälleen mukaan. Aika haroldfaltermeyerilainen syntikka johtaa tätä biisiä.
Toinen hitti levyllä oli U Got the Look, jolla Prince duetoi kasaritähti Sheena Eastonin kanssa.
Video on täysin aikaansa kuvaava. Biisin introssa on menevä funkriffi, varsinainen kappale on sitten hieman tönkömpää konepaahtoa. Selkeästi parempi ralli kuin mitä muistin. Sinkkuna julkaistun If I Was Your Girlfriendin introssa kuullaan häämarssia, mutta itse kappale pitää sisällään ihan hyvän melodianpätkän, joka on kuulostaa soitetun melodikalla, mutta syntsalla taidettiin kuitenkin mennä. Loppujen lopuksi aika ärsyttävän junnaava biisi.
Strange Relationship keinuttaa eteenpäin, mutta ei nouse sen erityisemmäksi biisiksi muiden joukosta. Neljäntenä singlenä julkaistu I Could Never Take the Place of Your Man on täysveristä poppia, hittimatskua, johon Prince on ujuttanut mukaan tuttuja jippoja: bassoa, syntsariffiä sekä kitarointia. Kakkoslevyn biiseistä parhaimpia, ehdottomasti. Tältä kuulostaa, kun Prince tekee tuolloin pinnalla olleesta hard rockista oman versionsa. Sitten, kun biisistä on mennyt kaksi kolmasosaa, alkaa lähes biisin loppuun kestävä jammailucoda.
The Cross on riffiltään alternativeä, lähes grungea. En saa päähäni, kenen biisiltä (myöhemmin tehdyltä siis) se kuulostaa. Mutta hyvältä joka tapauksessa. Nousi itsellä levyn kärkipäähän. Sen jälkeen palataan funkin pariin livebiisi It's Gonna Be a Beautiful Night -biisin tiimoilta. Hyvä meininki päällä, perus-Princeä. Levyn päättää täyteläinen ja siirappinen kasariballadi Adore, jota kuunnellessa tulee väkisinkin mieleen leffa Prinssille morsian, jossa kuullaan Sexual Chocolate -bändin hittibiisi. Josta kukaan ei pidä. Tämä Adore vaan on paljon parempi kuin se leffan biisi, mutta juuri näistä limaballadeista niitä huumorijuttuja revittiin.
No comments:
Post a Comment