30 vuotta sitten - yksi parhaista popvuosista, osa 6: Sting

Sting otti hatkat Policesta ja aloitti menestyksekkään soolouran. Debyyttilevy tuotti pari hittiä (If You Love Somebody Set Them Free ja Russians). Vuonna 1987 koillis-Englannista kotoisin oleva basisti-laulaja julkaisi sitten Nothing Like the Sunin, jonka ensisinkku We'll Be Together oli samoista aineksista koottu menopala kuin tuo edellä mainittu Set Them Freekin. Erikoinen hitti tuli kuitenkin seuraavasta lohkaisusta. Englishman in New York toi kasarisoundeissa tutumman saksofonin rinnalle korkeammalta soivan sopraanosaksofonin ja biisistä tuli klassikko. Jopa Vilperin Perikunta levytti coverin Turkulainen Helsingis. Yksi levyn hittejä oli myös nimeään myöten herkkä slovari Fragile.

Viime vuosina Sting on kokenut pientä uutta tulemista levytysten muodossa. Erityisesti The Last Ship -levy on erinomaisen hyvä! Kolmekymmentä vuotta sitten Sting oli kuitenkin elämänsä vedossa. Edellä mainittu We'll Be Together -single sai ihmiset ympäri maailman joraamaan tahdissaan. Tuolloin levyt julkaistiin vielä pääsääntöisesti vinyyli- ja kasettimuodossa ja kyseinen ensisinkku oli jemmattu tuplana julkaistun levyn kakkoskiekon avausraidaksi.

Muistan isosiskoni saaneen tämän LP-levyn lahjaksi - tai sitten hommanneen sen ihan omilla rahoilla - mutta aina välillä onnistuin nyysimään tämän hetkeksi ja kuuntelemaan olohuoneen levysoittimen äärellä.

Karibianmerellä sijaitsevalla Montserrat-saarella äänitetty levy starttaa erittäin kasarisoundisella The Lazarus Heart -kappaleella. Sitä kuunnellessa ajatukset siirtyvät oitis Vihreän timantin metsästys -leffaan. Seuraava kappale Be Still My Beating Heart on myös ajankuvaansa sopiva puolislovari. Se julkaistiin levyn kakkossinglenä ja voitti palkintojakin. Kummallakin em. kappaleella soittaa myös Police-kitaristi Andy Summers.

Kolmantena kuultava Englishman in New York on ymmärrettävästi hittikappale, mutta on myös helppo ymmärtää, miksi moni ei voi sietää kyseistä biisiä. Jo soolodebyyttilevyllä soittanut saksofoniguru Brandon Marsalis lurittelee ne ikimuistoiset sävelet, joita pitkään luulin soitetun klarinetilla, mutta kyseessä tosiaan on sopraanosaksofoni.

Nelosbiisi History Will Teach Us Nothing on funkahtava kappale, jossa tapaillaan reggaesoundia kuin vanhoja Police-aikoja muistellen ja uutta vuosikymmentä mukaan ympäten. Sting kiekuu tutulla falsetillaan jamaika-aksenttia. Mukana on myös tunnelmia afrikkalaisesta kuorojammailusta (jos tuo nyt on edes oikea sana?).

They Dance Alone julkaistiin myös singlenä, tosin vasta elokuussa 1988. Kasarityyliin biisi on pullollaan lurittelevaa saksofonia, panhuilua ja syntikoita. Kitaraa soittavat Dire Straitsista tuttu Mark Knopfler sekä Eric Clapton. Seuraava kappale Fragile - kaikesta kasarisuudestaan huolimatta - oli paljon kestävämpi biisi. Siihen on vaikuttanut myös se, että biisiä on soitettu Suomessakin paljon, tosin ehkä enemmän Tapani Kansan versiona nimeltä Särkyvää.

Hittisinkku We'll Be Togetherilla Sting ja taustakuoro (jossa mukana myös Annie Lennox) pääsevät revittelemään oikein kunnolla. Sen jälkeen maailmanmusiikki on jälleen mukana Straight to My Heart -biisillä. Tästäkin tulee mielleyhtymiä vuotta aiemmin julkaistuun Paul Simonin jättimenestyslevy Gracelandiin.

Yökerhofunkia on tarjolla kappaleen Rock Steady muodossa. Sen jälkeen kuultava Sister Moon on puolestaan yökerhojazzia. Biisin sanoissa on mukana levylle nimen antanut rivi "My mistress' eyes are nothing like the sun".

Nelospuolen kakkosraitana on Jimi Hendrix -laina Little Wing. Siitä ei ole erityisempää mainittavaa. Aika pliisu versio, jossa on ympättynä Hiram Bullockin vingutteleva kitarasoolo, joka ei tietenkään yllä Jimin tasolle. Levyn päättää Secret Marriage.

Hassu erikoisuus on, että levyn menestys innoitti Stingiä julkaisemaan espanjan- ja portugalinkielisen viisikappaleisen EP:n nimeltä Nada como el sol vuonna 1988.